Mainos

Opettajat ovat huolissaan erityisopetuksen tarpeesta

Erityisopetusta sai viime syksynä noin seitsemän prosenttia kaikista peruskoululaisista, kun 90 -luvun alkupuolella luku oli vain 2-3 prosenttia.

Erityisopetuksen tarpeen kasvu huolestuttaa suomalaisopettajia. Opettaja-lehden kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä opettajasta katsoo, että tarve on kasvanut melko paljon tai paljon viiden viime vuoden aikana.

Opettajien mielestä erityisopetuksen rajuun kasvuun ovat syynä etenkin tarkkaavaisuus- ja keskittymisvaikeuksien sekä sosiaalisten ongelmien lisääntyminen. Myös lasten aggressiivinen käyttäytyminen on yleistynyt.

Erityisopetusta sai viime syksynä 43 000 oppilasta eli seitsemän prosenttia kaikista peruskoululaisista. Vielä 1990-luvun alkupuolella luku oli 2-3 prosenttia.

Opettaja-lehden kyselyyn haastateltiin marraskuussa 1449 opettajaa, joista 85 prosenttia oli naisia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot