Mainos
Mainos

Opettajat uhkaavat lakolla

Opettajat väläyttelevät lakon mahdollisuutta palkkaneuvottelujen vauhdittamiseksi. Opetusalan ammattijärjestön puheenjohtaja Erkki Kangasniemi arvioi, että korkeasti koulutettujen mutta matalapalkkaisten asemaa on erittäin vaikea saada kohennettua ilman työtaistelua.

Hänen mukaansa korkeasti koulutettujen Akava on kuitenkin yhä valmis etsimään ratkaisuja, joilla Akava voisi lähteä mukaan tuloratkaisuun. Kangasniemi pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että Akava lähtisi mukaan tupoon.

Neuvottelujärjestelmä uusiksi

Kangasniemi olisi valmis romuttamaan kunta-alan nykyisen neuvottelujärjestelmän, sillä se antaa järjestöpolitiikalle neuvottelupöydässä liian suuren osan. Hän arveli, että äskeisissä väännöissä olisi kuntatyönantajan kanssa jonkinmoinen ratkaisu ollut ehkä löydettävissä, mutta toiveet kilpistyivät muihin järjestöihin.

Kunta-alalla on viisi sopimusta. Laajimman, noin 290 000 palkansaajaa kattavan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen solmivat palkansaajapuolelta neljä neuvottelujärjestöä, jotka edustavat kaikkia palkansaajakeskusjärjestöjä. Akavalaisista siinä ovat mm. lastentarhanopettajat ja sosiaalityöntekijät. Muut neljä sopimusta ovat opettajilla, lääkäreillä, teknisillä ja tuntipalkkaisilla. Esimerkiksi lastentarhanopettajat voitaisiin niputtaa opettajien ja sosiaalityöntekijät vaikkapa laajaan sosiaali- ja terveydenalan sopimukseen. Kangasniemi uskoi ajatukselle löytyvän tukea ainakin STTK:laisilta hoitoalan järjestöiltä, jotka ovat ajaneet itselleen omia sopimusoikeuksia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme