Mainos

Opetusministeri Antti Kalliomäki kehittäisi yliopistojen kilpailukykyä verkostoitumisen avulla

Ministeri kiistää huhut pienten yliopistojen alasajosta.

Opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) haluaa kehittää yliopistojen keskinäistä verkostumista.

- Pelkään, etteivät yliopistot yksinään pysty kilpailemaan tutkimus- eikä opetustyössäkään kansainvälisesti, Kalliomäki sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa.

Ministeri kiistää huhut pienten yliopistojen alasajosta. Hän sanoo hyväksyvänsä yliopistojen aluepoliittisen merkityksen.

Kalliomäki ei myöskään hätkähdä lopettavista viroista noussutta kohua. Hänen mukaansa vähennykset tapahtuvat suunnitelmallisesti lähivuosien eläköitymisen kautta.

Ammattikorkeakoulujen omistukseen opetusministeri peräänkuuluttaa jonkinlaista yhtenäisyyttä.

- Nyt omistuspohja on liian pirstaleinen. Omistajina on kuntayhtymiä, osakeyhtiöitä, säätiöitä. En osaa sanoa, mikä malli olisi paras. Se voi olla joku osakeyhtiöitten ja säätiöiden välistäkin. Jotain yhtenäisyyttä kuitenkin tarvitaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot