Mainos

Opetusministeri Keskisuomalaisessa: Nuorten ja aikuisten ammatillinen koulutus yhdistetään

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoo Keskisuomalaisessa, että nuorten ja aikuisten ammatillinen koulutus kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi.

Tällä hetkellä ammatilliselle peruskoulutukselle ja aikuiskoulutukselle on tällä hetkellä eri lait sekä rahoitus- ja ohjausjärjestelmät.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kertoo sanomalehti Keskisuomalaisessa pitävänsä asian uudistamista välttämättömänä.

– Työt, joissa pärjää ilman koulutusta, katoavat. Työelämä muuttuu niin nopeasti, että uudistumiselle on suuri tarve riippumatta taloustilanteesta. Suuntaviivat ovat selvillä, mutta valmistelua on tarkoitus jatkaa yhteistyössä kentän kanssa, ministeri kertoo Keskisuomalaisessa.

Hallitusohjelman mukaan toisen asteen koulutuksesta leikataan 190 miljoonaa euroa vuonna 2017. Summa kohdistuu ammatilliseen koulutukseen.

Ministeriöstä kerrotaan, että perustutkinnon laajuuteen ei ole kuitenkaan kaavailtu muutoksia eikä aiemman tutkinnon suorittaneiden tutkinnonsuoritusoikeutta olla rajoittamassa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.