Mainos

Ophelia-myrsky on tappanut ainakin kolme Irlannissa – myrskyn jäänteet saapuvat huomenna Suomeen

Irlannissa ainakin kolme ihmistä on kuollut Ophelia-myrskyyn liittyvissä onnettomuuksissa.

Noin 50-vuotias nainen kuoli, kun puu kaatui hänen autonsa päälle lähellä etelärannikkoa.

Lisäksi kolmekymppinen mies on kuollut moottorisahaturmassa. Hän yritti siirtää myrskyn kaatamaa puuta, kertoo Irish Times -lehti.

Toinen mies kuoli, kun puu kaatui niin ikään hänen autonsa päälle.

Sähköt ovat poikki 365 000 kodista ja yrityksestä, kertoo yleisradio RTE. Paikallisen energiayhtiön mukaan voi mennä päiviä, ennen kuin sähköt saadaan palautettua kaikkialle.

Myrskyn jäänteet rantautumassa Suomeen

MTV:n meteorologi Aleksi Jokelan mukaan kaikista kovimmat tuulet ovat Irlannissa ohi.

– Voimakkaimmillaan ne olivat 31 metriä sekunnissa eli lähes hirmumyrskylukemissa. Tuulet pysyvät kuitenkin edelleen kovina ja myrskypuuskia voi tulla.

Jokelan mukaan kovia myrskytuulia ei saada Suomeen, paitsi eteläisellä merialuella niitä voi ilmetä.

– Etelään Ophelia saapuu heikentyneenä matalapaineena tuoden sateita etelään. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot