Mainos
Mainos

Opintotuen ikärajan poisto esillä budjettiriihessä

Opintotuen 20 vuoden ikärajan poistoa harkitaan budjettiriihessä. Toisen valtiovarainministerin Arja Alhon (sd.) mukaan kannustinloukkutyöryhmä on tehnyt ehdotuksen, joka merkitsee alle 20-vuotiaiden itsenäisesti asuvien opiskelijoiden ikärajan poistamista opintotukietuuksissa.

Alhon mukaan ehdotus on käsitelty hallituksen neuvottelussa kesäkuussa. Budjettiriihessä ratkeaa, voidaanko uudistus toteuttaa jo ensi vuonna, Alho selvittää tiedotteessaan. Helsingin ylioppilaskunta HYY epäili eilen, ettei työryhmä esittänyt 20 vuoden ikärajan poistamista täysimääräiseltä opintotuelta.

Kannustinloukkutyöryhmän esitys koskee kuitenkin vain itsenäisesti asuvia alle 20-vuotiaita opiskelijoita. Vanhempien tulot vaikuttavat edelleen opintotukeen, jos nuori asuu kotona vanhempiensa luona. Tämä on Alhon mukaan perusteltua taloudellisten voimavarojen niukkuuden vuoksi.
-Myös toimeentulotukea myönnettäessä kotona asuvan ja itsenäisesti asuvan alle 20-vuotiaan kohdalla otetaan huomioon vanhempien mahdollisuudet tukea lastaan, Alho toteaa.

Alho pitää keinotekoisen ikärajan poistamista perusteltuna myös siksi, että hallitus on asettanut selvitysmiehet pohtimaan työssä olleiden koulutusaikaista toimeentuloturvaa. Alhon mielestä kannustinloukkutyöryhmän ehdotus kannustinvähennyksestä verotuksessa auttaa myös opiskelijoita. Opiskelijan verotus kevenee hänen mukaansa hieman sellaisella tuloalueella, jolla opintotuen tuloharkinta on tiukimmillaan.

Kannustinloukkutyöryhmän loppuraportti esitellään eduskunnalle syksyllä budjetin yhteydessä erillisenä ilmoituksena.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme