Mainos
Mainos

Opiskelijat kapinoivat opiskeluoikeuden rajoittamista vastaan

Yliopisto-opiskelijat tiivistävät vastarintaansa opiskeluoikeuden rajoittamisehdotusta vastaan. Parisataa opiskelijaa osoitti tänään mieltään opetusministeriön edessä Helsingin Kruununhaassa. He vaativat, ettei ministeriö toteuta professori Arto Mustajoen työryhmän esittämää viiden vuoden rajausta.

Mielenosoituksen järjestänyt F5-ryhmä ei hyväksy työryhmän omaa tulkintaa, jonka mukaan suunnitelman on tarkoitus tukea opintojen loppuunsaattamista. Tavoiteajan ylittävillä opiskelijoilla olisi mahdollisuus saada jatko-aikaa opettajiensa kanssa neuvottelemalla.

Opiskelijaktivistit puolestaan painottavat, että raja on selkeästi kirjattu mietintöön, joten sen olemassaoloa ei voi kiistää. F5 kertoo olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja kaikista järjestöistä riippumaton liike. Sen tarkoituksena on puolustaa akateemista vapautta ja vastustaa putkitutkintoja.

Esitystä vaaditaan näkyville

Rajoitusaietta lukuunottamatta ryhmä pitää Mustajoen työryhmän esitystä hyvänä. Muun muassa henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen ja muut opintoja tukevat toimet saavat opiskelijoilta kannatusta.
Aikaraja sen sijaan lisäisi opiskelijoiden mielestä byrokratiaa ja hukkaisi voimavaroja. He korostavat, että rajoittaminen vaikuttaisi myös opiskelijoiden motivaatioon ja pinnallistaisi opiskelua.

F5-ryhmä moittii opetusministeriötä myös siitä, ettei työryhmän esitystä ole julkaistu kokonaisuudessaan esimerkiksi Internetissä. Opiskelijoiden mielipidekin olisi ryhmän mukaan kartoitettava paremmin. Mustajoen työryhmä teetti Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiöllä selvityksen, jonka mukaan valtaosa opiskelijoista pitää viiden vuoden opintoaikaa sopivana. F5 korostaa, ettei opiskelijoilta kysytty, hyväksyisivätkö he opiskeluajan rajoittamisen. (STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme