Mainos
Mainos

Oppositio kovisteli hallitusta yliopistojen rahoista

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) sai tänään vakuutella moneen kertaan, että yliopistoja ja korkeakouluja ei jätetä yksityisen rahoituksen armoille.

Vasemmisto-oppositio syytti eduskunnan kyselytunnilla, että hallitus on jättänyt yliopistojen perusrahoituksen rempalleen.

Sarkomaa vastasi, että päinvastoin hallitus juuri päätti kehysriihessään perusrahoituksen vahvistamisesta 130 miljoonalla eurolla siihen verrattuna, mihin hallitusohjelmassa oli sitouduttu.

Opposition arvostelun pontimena oli se arvostelu, mitä yliopistomaailman edustajat olivat esittäneet hallituksen kehyspäätöksestä. Kansanedustaja Pia Viitasen (sd.) mielestä nyt vain uuden innovaatioyliopiston rahoitus on turvattu ja muut kärsivät.

Jukka Gustafsson (sd.) härnäsi keskustan ministereitä heittämällä, että puolue on tekemässä "akateemiset kemijärvet" alueyliopistoille. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) vastasi, että hallitus vain vie jalostettuna eteenpäin edellisen opetusministerin Antti Kalliomäen (sd.) alulle panevaa innovaatioyliopistohanketta.

Uusi innovaatioyliopisto syntyy, kun Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu pannaan yhteen. Osa sen tarvitsemasta rahasta tulee elinkeinoelämältä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme