Mainos

Oppositiolta välikysymys raideliikenteen tulevaisuudesta – Berner kiisti arvostelun

Eduskunnan oppositioryhmät aikovat mittauttaa hallituksen luottamuksen jättämällä välikysymyksen raideliikenteestä ja valtion omistajaohjauspolitiikasta. Asiasta kertoi suurin oppositiopuolue SDP tiistai-iltana.

SDP:n mukaan eduskunta ei ole saanut hallitukselta riittäviä vastauksia Suomen raideliikenteen tulevaisuudesta ja valtionyhtiö VR:n omistajaohjauksesta.

Oppositio jättää välikysymyksen keskiviikkona. Eduskuntakäsittelyn päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta.

Oppositio kertoo tarkemmin välikysymyksestään keskiviikkona Helsingissä.

SDP:n kansanedustajat kritisoivat tiistaina voimakkaasti liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ajamaa päätöstä avata rautatieliikenne kilpailulle. Asiaa käsiteltiin ensi vuoden budjetin lähetekeskustelun yhteydessä, kun esillä oli liikenne- ja viestintäministeriön budjetti.

–  Se malli, mitä te nyt ajatte, se tulee romahduttamaan VR:n omistaja-arvon, Antti Lindtman (sd.) sanoi eduskunnassa.

– Se tulee maksamaan yhteiskunnalle joko menetettyinä tuloina tai nousevina lipunhintoina. Joku maksaa, veronmaksaja tai matkustaja, Lindtman jatkoi.

Lindtman viittasi eduskunnassa valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikön osastopäällikön Eero Heliövaaran haastatteluun Kauppalehdessä viime viikolla. Heliövaara arvioi, että rautateiden avaaminen kilpailulle nyt esillä olleen mallin mukaisesti voi viedä VR:n arvosta satoja miljoonia euroja.

Perussuomalaiset samoilla linjoilla

Myös perussuomalaisissa oltiin tiistaina huolissaan raideliikenteen avaamisesta kilpailulle.

–  Nyt tuntuu siltä, että vauhti on kova. Ajatuksena piti olla, että laitetaan Suomi kuntoon, mutta ettei se nyt vaan ole, että laitetaan Suomi myyntiin, Leena Meri (ps.) sanoi.

Berner kiisti oppositioryhmien arvostelun.

–  On arvioitu, että kilpailun avaamisesta syntyy yhteiskunnalle enemmän hyötyä kuin mitä yhteiskunta joutuu siitä maksamaan, Berner sanoi.

Berner muistutti myös, että hankkeessa on kyse kilpailun avaamisesta, ei yksityistämisestä.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot