Mainos
Mainos

Osa koulunsa päättävistä ei opi koskaan lukemaan kunnolla – ”Sillä ei valitettavasti edes arkielämässä pärjää”

Oppimiseensa vahvempaa tukea tarvitsevien oppilaiden osuus on kasvanut jo ainakin 1990-luvun lamasta lähtien ilman, että konkreettinen heille annettava tuki olisi lisääntynyt samassa suhteessa, kertoo Huomenta Suomessa erikoisasiantuntija Jaakko Salo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:ista.

– Itseasiassa näiden leikkausten myötä on monin paikoin jopa vähentynyt se tuki, jota meidän on mahdollista antaa, hän toteaa.

Erityiseksi huoleksi hän nostaa lukutaidon. Vaikka kansainvälisesti suomalaiset tytöt ja pojat lukevat hyvin, yhä suuremmalla joukolla oppilaita lukutaito jää puutteelliseksi. Osuus ikäluokasta on Salon mukaan noin 11 prosenttia, ja ilmiö koskee yhtälailla tyttöjä kuin poikiakin.

– Sillä (lukutaidolla) ei valitettavasti jatko-opinnoissa, työssä tai edes arkielämässä pärjää. Tämä on se suurin huoli, hän toteaa.

Hän vaatiikin kouluille resursseja asian ja esimerkiksi oppilaiden lukuharrastuksen korjaamiseksi.

– Jos me ei anneta kouluille riittäviä resursseja, jotta nämä pulmat saadaan siellä jo korjattua, me ei ikinä pystytä jälkikäteen tällaisilla korjaavilla toimilla sitä taklaamaan, hän toteaa.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme