Mainos
Mainos

Osa Suomen majakoista tulossa myyntiin

Liikennevirasto on luopumassa osan Suomen historiallisten majakoiden hallinnasta. Majakat joko lahjoitetaan Metsähallitukselle tai myydään eteenpäin, jopa yksityisille ostajille.  

– En pidä sitäkään mahdottomana, mutta Museovirastolla varmasti on ajatuksia siitä, millä tavalla näiden kohteiden käyttöä pitää säädellä, Liikenneviraston aluepäällikkö Marko Reilimo sanoo.  

Liikennevirastossa on tällä hetkellä meneillään sisäinen hanke, jossa historialliset kohteen käydään läpi. Lista luovuttavista kohteista valmistunee ensi vuoden alkupuolella.  

– Selkämerellä esimerkiksi Säpissä on tällainen turhaksi käynyt majakka, samoin Ahvenanmaalla Sälskärin majakka.  

Suomen majakkaseurassa myyntiaikeisiin suhtaudutaan odottavaisesti. Yhdistyksessä tärkeimmäksi nähdään se, että kulttuurihistoriallisesti merkittävät majakat säilyisivät avoimina käyntikohteina.  

– Suomessa majakat ovat säilyneet aika alkuperäisessä asussaan, ja ne ovat kansallisomaisuutta. Ainakin majakoiden miljöiden pitäisi säilyä käyntikohteina, vaikkei kaikkiin sisälle pääsisikään, majakkayhdistyksen puheenjohtaja Angela Eriksson sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme