Mainos
Mainos

Oscar-palkittu säveltäjä saapui Suomeen musiikkijuhlille: Väkivaltaelokuviin en sävellä!

Oscar-palkittu elokuvasäveltäjä Gabriel Yared vierailee ensi kertaa Suomessa, konsertoimassa Iitin musiikkijuhlilla. Hän pokkasi Oscarin draamasta Englantilainen potilas 1997. Yared muistelee Oscar-gaalaa vähän huvittuneenakin. Mies meinasi jo pitkästyä loputtomaan pystien jakamiseen, kunnes tuli elokuvamusiikin vuoro…

Vuonna 1949 syntynyt Gabriel Yared on charmantti ja puhelias herrasmies. Hän juttelee vilkkaasti tupakkaa poltellen Iitin kirkon pihalla. Tupakan savusta on nyt hyötyä – hyttysten karkoittajana.

– Mitä ihmeen moskiittoja nämä ovat, pähkäilee Yared ja huiskii hiuksiaan.



Oscar-gaalassa oli ensin tylsää

Muuttiko Oscar elämäänne?

Yared alkaa vuolaasti kertoa illasta 1997 Hollywoodissa. Hän meinasi jo kyllästyä pitkään seremoniaan. Paikalle oli tietysti mentävä, koska hän oli ehdolla.

– Oscareita jaettiin tolkuttomasti enkä jaksanut enää uskoa, että voitan mitään. En kyllä mitään odottanutkaan. Sitten nimeni lausuttiin. Liikutuin niin, että höpisin lavalla mitä sattuu. Kiittelin suuntaan ja toiseen. No onhan se tyypillistä.

– Takahuoneessa kaikki valkeni. Tolkuton määrä toimittajia ja kuvaajia ja kaikki kyselivät jotain. Se oli minulle aivan ihmeellistä.

Mutta Yared ei jaksanut kauan Hollywoodissa.

Hollywoodin muotista takaisin kotiin 

– Minulta tultiin tietysti pyytämään lisää sävellyksiä – draamaa ja romantiikkaa. Siis samankaltaisia kuin Englantilainen potilas! Tunsin, että minut laitettiin laatikkoon. Osaan minä muutakin – vaikka komediaa. Niinpä palasin Eurooppaan.



Gabriel Yared syntyi Libanonissa. Aikuistuttuaan hän muutti Ranskaan opiskelemaan juristiksi. Mutta lapsena alkanut rakkaus musiikkiin kesti ja hän opiskeli sitä paljon itse. Ranskan kovan tason musiikkipiirit imaisivat hänet säveltäjäksi ja soittajaksi 1970-luvulla, artisteina mm. Sylvie Vartan, Charles Aznavour ja John Halliday kanssa.

Elokuvasäveltäjän työ alkoi Jean-Luc Godardin kanssa 1980. Hän on säveltänyt musiikin puoleen sataan filmiin. Oscarin lisäksi mm. Lahjakas herra Ripley, Päämääränä Cold Mountain ja Betty Blue.

Maaseudulla soi rauha

Iittiin Yaredin houkutteli musiikkijuhlien johtaja, pianisti Laura Mikkola. Molemmat asuvat Pariisissa ja tapasivat ensi kerran vuosi sitten.

– En tiennyt yhtään, mihin tulen. Suoraan lentokentältä harjoituksiin. Mutta tämähän on aivan ihmeellinen paikka. Puhdas ilma, kaunis luonto ja upea kirkko myös soittamiseen. Minä pyörin Pariisissa ja Lontoossa, tällainen rauha on minulle epätavallista.

Laura Mikkolan kokoama suomalaismuusikkojen orkesteri harjoittelee säveltäjän johdolla Iitin kirkossa, mutta konsertti pidetään perjantai-iltana Kuusankoski-talossa.

– Elokuvamusiikin arvostus on nousussa, tällaiset konsertit ovat siitä myös osoitus, myhäilee Yared, joka konsertoi äskettäin Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa.

Musiikki ja kuva kuin parisuhde: toimii tai ei

Yared suhtautuu työhönsä silti nöyrästi. Hänelle on tärkeää, että musiikki palvelee elokuvaa – ja päinvastoin.

– Haluan olla mukana tuotannossa alusta saakka. Luen käsikirjoituksen ja keskustelen ohjaajan kanssa. Ja alan hakea teemoja ennen kuin mitään on kuvattu.

– Musiikki ja elokuva ovat kuin parisuhde. Pitää tykätä toisistaan eikä kumpikaan saa hallita. Jos ei toimi, pitää häipyä, kuvailee Yared.

Viime vuonna hän istui Cannesin elokuvafestivaalin juryssa Pedro Almodovarin johdolla ja katseli elokuvia päiväkausia.

– Se oli vastuullinen homma. Muistuttelin itseäni, että älä juutu musiikkiin. Jos kiinnittää liikaa huomiota musiikkiin, se syö kuvaa.

– Mutta kuunnelkaapa Nino Rotan musiikkia Federico Fellinin elokuvissa. Siinä ollaan todella naimisissa. Samanlaista oli Ennio Morriconen ja Sergio Leonen (italo-westernin klassikot) liitto. Mutta näillä herroilla yhteistyö pelasi jo paljon ennen kuin mitään oli kuvattu.

Väkivalta tulee kankaalta sieluun

Entä millaisista töistä olette kieltäytynyt ja miksi?

– Kieltäydyn juuri samasta syystä kuin parisuhteessa. Jos ei synkkaa yhdessä, sanon ohjaajalle: meidän on lähdettävä eri teille.

– Ja toinen syy on väkivalta. En pidä väkivaltaelokuvista, koska olen elokuvissa kuin lapsi. Minun ja valkokankaan välissä ei ole eroa. Elokuvan väkivalta tuntuu pahalta. En pysty säveltämään sellaisiin tarinoihin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme