Mainos
Mainos

Oululaiskauppakeskus oli aikeissa sulkea kadun miehiltä – nyt kauppakeskus pyytää anteeksi

Oululainen kauppakeskus Valkea tiedotti eilen järjestävänsä vain naisille tarkoitetun tapahtuman, mutta nyt kanta on muuttunut. 

"Kauppakeskus Valkea järjestää tulevana lauantaina 18.3. koko kauppakeskuksessa vain naisille suunnatun illan", kauppakeskus kertoi tiedotteessaan 15. maaliskuuta. 

Tiedotteen mukaan tapahtumassa on luvassa "hemmottelua, hyvinvointia, muotia ja mielenkiintoisia esiintyjiä".

Tapahtumalle oli haettu lupaa sulkea osa kauppakeskuksen vieressä kulkevaa katettua Isokatua, joka muuntuu tapahtuman ajaksi "Kesäkaduksi". 

Kadunpätkän rajaamista vain naisten käyttöön perusteltiin Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluihin toimitetussa hakemuksessa muun muassa näin: "sulkemisella taataan tapahtuman onnistuminen, elämyksellisyys ja turvallisuus".

Toimistopäällikkö Anja Nummijärvi tasa-arvovaltuutetun toimistosta kertoo, että toimisto on saanut useita yhteydenottoja tapausta koskien. 

Myös sosiaalisessa mediassa tapaus on herättänyt runsaasti keskustelua. Muun muassa Oulun tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja Markku Eilola-Jokivirta ja Miesten tasa-arvo ry ovat kommentoineet tapausta aktiivisesti Twitterissä. 

Tänään 16. maaliskuuta Kauppakeskus Valkea pyysi tiedotteella anteeksi runsaasti kritiikkiä osakseen saanutta rajausta. 

"Kauppakeskus Valkea haluaa pyytää anteeksi naisten illan asiakasryhmärajauksestaan mielensä pahoittaneilta ja tarkentaa, että ensisijainen syy Kesäkadun sulkemiseen on sen rauhoittaminen läpikululta tapahtuman ajaksi."

– Tänään on tullut tieto, että suunnitelma on muuttunut niin, että osallistujia ei tulla rajaamaan sukupuolen perusteella. Kun tilanne meni näin, meidän ei ole enää tarvetta ryhtyä asiaa sen enempää selvittämään, Nummijärvi kommentoi tilannetta.

Merkintä tapahtumasta vain naisille siis jää Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden pöytäkirjoihin, vaikka tapahtuman järjestäjä on muuttanut kantaansa tapahtuman osallistujien suhteen. 

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot