Mainos
Mainos

Oulun Ideaparkiin vuosi satojatuhansia litroja vettä – "Miljoonavahingot lähelle"

Oulussa kauppakeskus Ideaparkiin pääsi maanantaiaamuna vuotamaan satojatuhansia litroja vettä. Pelastuslaitos poisti suurimman osan vedestä aamupäivään mennessä, ja kauppakeskus oli auki normaalisti.

Vuoto johtui kauppapaikan sprinklerikeskuksen täyttöaltaan ylitäyttöventtiilin rikkoutumisesta. Vettä vuosi vain sprinklerikeskuksen tiloihin, mutta ei liiketiloihin, kertoi päivystävä palomestari Marko Hottinen.

Pelastuslaitos sai hälytyksen vuodosta automaattisen palovaroitinjärjestelmän kautta aamuseitsemän jälkeen. Ideaparkin kauppakeskusjohtaja Petri Häli oli helpottunut, kun hälytysjärjestelmä toimi.

– Jos automaatio ei olisi tehnyt hälytystä, puolen tunnin tai tunnin päästä vahingot olisivat olleet miljoonaluokkaa, hän sanoo STT:lle.

Nyt vahingot jäivät Hälin mukaan kymmeniintuhansiin euroihin.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot