Mainos
Mainos

Outo ayahuasca-rituaali vetää länsimaalaisia turisteja Etelä-Amerikkaan – Suomalaisdosentti: "Aineen terapeuttista käyttöä tutkitaan"

Suomalaisasiantuntijan mukaan turisteja Amazonin sademetsiin houkutteleva ayahuasca ei ole niin sanotusti valtavirran aine.

Itä-Suomen yliopiston farmakologian dosentin Markus Storvikin mukaan siitä eivät ole juurikaan kiinnostuneita myöskään perinteiset päihteiden väärinkäyttäjät.

– Päihtymishakuiset henkilöt eivät monesti viihdy tämän kanssa, koska harvat kokevat sen viihteelliseksi, Storvik arvioi.

Ne, jotka ayahuasca-rituaaleihin hakeutuvat ovatkin usein ihmisiä, joita motivoi kiinnostus henkisiin kokemuksiin sekä mahdollinen elämyshakuisuus.

Ayahuasca-rituaalissa nautitaan yrteistä ja kasveista valmistettua päihdyttävää juomaa, joka aiheuttaa esimerkiksi aistiharhoja ja hallusinaatioita. Monet hakevat kokemuksesta apua elämänsä ongelmiin. Seremoniaa johtaa yleensä asiaan vihkiytynyt shamaani.

Ayahuasca-keitosta valmistetaan erilaisin reseptein, mutta kaksi ainesosaa toistuvat perinteestä toiseen. Toinen aineista on DMT-psykedeeliä sisältävät kasvit. Lisäksi keitokseen on laitettava paikallista liaania, sillä ilman sitä DMT ei toimi.

Storvik kertoo, että aineeseen liittyy tiettyjä riskejä, erityisesti jos sitä nautitaan omin päin.

Storvikin mukaan perinteisessä käytössä shamaanit käyttävätkin keitosta osana parantamista, ei päihtymistä. Paikallisessa kokonaisvaltaisessa terveyskäsityksessä tautien syyt ovat yhtälailla mielessä kuin kehossa, joten kumpaankin vaikuttamalla voidaan ratkaista ihmisten ongelmia.

– Ayahuascan traditionaalinen käyttö yhteisön normien säätelemänä on kattanut sekä uskonnollisen että lääkinnällisen käytön, niitä selkeästi erottelematta, Storvik kuvailee.

Myöhemmin liemen ovat ottaneet käyttöönsä juuri uskonnollisissa tarkoituksissa erilaiset uskonnollisia perinteitä yhdistelevät ”ayahuasca-kirkot”, joista osa toimii myös Euroopassa.

Vaikutukset riippuvat tilanteesta

Seremonioita tarjotaan monin motiivein

Storvikin mukaan turismi on ilmeisesti luonut markkinat myös vastuullisesta shamanistisesta käytöstä irrotetulle tarjonnalle. Variaatiota on kuitenkin paljon, sillä Etelä-Amerikassa toimii sekä perinteensä kautta ayahuascan erittäin vakavasti ottavia tahoja että pelkän business-mahdollisuuden haistaneita yrittäjiä.

– Turistit voivatkin helpommin löytää business-orientoituneemman tahon, Storvik arvelee.

Hän nostaakin suurimmiksi ayahuasca-turistin riskeiksi turvallisen käyttöympäristön takaamisen pelottavissa kokemuksissa sekä avustajien luotettavuuden.

Storvikin mukaan ayahuascan vaikutuksissa käyttökontekstilla on valtavan suuri merkitys, sillä koetut vaikutukset riippuvat mielentilasta ja ympäristöstä.

– Oman muistiaineksen käsittely muuttuu, seuraa visuaalisia, usein merkitykselliseksi koettuja omaan uskomusjärjelmään liittyviä näkyjä ja ajatuksia, joista palaudutaan joidenkin tuntien kuluessa, hän kuvailee aineen vaikutuksia.

Hänen mukaansa ayahuascan vaikutus voi olla voimakastakin, mutta itse keitoksen voimakkuus riippuu keittäjästä.

– Annoksella on vaikutusta kokemuksen intensiivisyyteen, ja keitoksen vahvuus riippuu siitä, kuinka kokenut tekijä on. Vahva juoma voi tuoda voimakkaita vaikutuksia, vieden juoman vaikutusajaksi jopa toimintakyvyn.

Yhteisö vähentää riskejä

Ilmeisin riski ayahuascan käytössä on sen vaikutuksen aikana syntyneet onnettomuudet. Seremoniallisessa käytössä Storvik näkee riskin kuitenkin yksin käyttöä pienemmäksi. Tämän hän päättelee siitä, että uskonnot ovat todenneet ne käyttökelpoisiksi sakramenteissaan.

– Jos ”Reiska” itse tilaa aineet internetistä, ei tällä ole yhteisön tukea ja oman käyttäytymisen riskin kasvavat, Storvik toteaa.

Hän muistuttaa, että maissa joissa käyttö on laitonta, käyttäjä asettaa itsensä alttiiksi laillisille seurauksille, oli käyttötarkoitus sitten uskonnollinen tai jokin muu.

Erilaiset sairaudet vaaraksi

Ayahuascan käyttöön kuuluu monesti pahoinvointia ja oksentelua. Storvikin mukaan pahoinvointi ei liene erityisen vaarallista, paitsi jos henkilöllä on ongelmia verensokerin säätelyssä.

Muut akuutit haitat riippuvat annoksista ja ovat suhteellisen harvinaisia. Keitos voi esimerkiksi aiheuttaa yhteisvaikutuksia masennuslääkkeiden ja tyramiinipitoisten ruokien kanssa.

– Koska sen vaikutuksesta verisuonet supistuvat, ei aine sovellu henkilöille, jotka eivät voi mennä vuoristorataan, kuten sydän- ja aivoverenkiertohäiriöistä kärsiville, hän myös toteaa.

Mielenterveyshäiriöt voivat pahentua

Kuten päihteiden käytöstä muutenkin, voi psykoottisuudesta tai muista mielenterveyden häiriöstä kärsivän tila jopa pahentua ayahuascan käytön vuoksi.

– Viitteitä yhteydestä mielenterveyden häiriöihin ei ole paljoa, mutta jos on hukassa maailmassa, tämä on tapa olla entistä enemmän hukassa, Storvik toteaa.

Mahdollinen tulevaisuuden lääke?

Storvikin käsityksen mukaan käyttäjät hakevat eräänlaista ”Aristoteleen katharsista”, puhdistavaa kokemusta.

– Seremonia voidaan kokea ”reboottina”, pakan uudelleen järjestelynä. Kokemuksen seurauksena voikin eräiden tutkimusten mukaan olla mitattavissa olevia persoonallisuuden muutoksia esimerkiksi lisääntyneen avoimuuden suuntaan.

Ayahuasca onkin yksi aineista, joiden soveltuvuutta terapiaan tutkitaan. Ayahuasca voisi auttaa, kun pyritään luomaan uutta suhtautumista itseen tai omaan elämäntilanteeseen. Vaikka jotkin tutkimukset antavat viitteitä positiivista vaikutuksista ayahuascaa käyttävissä yhteisöissä, Storvik varoittaa tekemästä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

– Asiaa pitäisi ehdottomasti tutkia lisää. Laajat etenevät tutkimukset käytön vaikutuksista ovat valitettavasti vielä vähissä, hän toteaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme