Mainos
Mainos

Päällystölle syytteet Silja Europen karilleajon vuoksi

Silja Europan päällikölle, kahdelle perämiehelle ja linjaluotsille luettiin Turun käräjäoikeudessa tänään syytteet hyvän merimiestavan laiminlyönnistä aluksen ajettua kaksi vuotta sitten karille Tukholman saaristossa.

Syytteiden mukaan Silja Europan vahtihenkilöstö ei hallinnut aluksen hätäjärjestelmiä. Syyte perustuu mm. Silja Euroopan karilleajon johdosta asetetun tutkijalautakunnan tutkintaselosteeseen sekä Saaristomeren merenkulkupiirin merenkulun ylitarkastajan lausuntoon, aikanaan annettuun meriselitykseen sekä poliisin esitutkintaan. Karilleajon alkusyyksi on osoittautunut Silja Europan automaattiseen nopeudensäätöjärjestelmään tullut laitevika.

Syyttäjän mukaan alus ei tämän jälkeen enää ollut vahtihenkilöstön ohjattavissa, koska hätäjärjestelmiä ei hallittu asianmukaisesti. Tämä taas johtui siitä, etteivät Silja Europan päällikkö ja yliperämies olleet antaneet vahtihenkilöstölle riittävää koulutusta hätäjärjestelmien käyttämiseksi. Toisaalta linjaluotsi ja laivan turvallisuusupseerin tehtävissä ollut perämies eivät syytteen mukaan olleet perehtyneet riittävästi laivan ohjausjärjestelmiin. Syytetyt kiistivät syytteet kokonaisuudessaan.

Silja Linen edustaja ei yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimuksiin sanoen, että Silja Europan päällystö nauttii yhtiön luottamusta. Silja Linen mukaan myöskään meriturvallisuutta ei paranneta rikosoikeudenkäynnillä, vaan varustamojen ja viranomaisten yhteistyöllä. Silja Europan karilleajossa ei sattunut henkilövahinkoja ja aluksen vauriot jäivät vähäisiksi.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme