Mainos
Mainos

Pääministeri Sipilä Kiinaan – matkalla tarkoitus allekirjoittaa kymmeniä sopimuksia

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) matkustaa tänään Kiinaan.

Hän vierailee Pekingissä sekä Dalianissa Maailman talousfoorumissa. Vierailullaan Sipilä tapaa muun muassa Kiinan pääministerin Li Keqiangin.

Pääministerin valtuuskunnassa Kiinaan matkustaa lähemmäs 50 yrityksen ja organisaation valtuuskunta. Finpron Itä-Aasian aluejohtaja Jaani Heinonen kertoo, että matkan aikana on tarkoitus solmia kymmeniä yhteistyösopimuksia kiinalaisosapuolten kanssa.

– Aina tapahtuu tietysti sitä, että osa sopimuksista ei valmistu ajoissa, mutta voi sanoa, että yhteensä noin 50 sopimusta on solmittavana, Heinonen kertoo.

Kiinassa yritysyhteistyö ja valtiolliset suhteet kulkevat usein käsi kädessä. Pääministerin vierailu merkitsee sitä, että valtuuskunnassa matkustavat yritykset saavat osansa pääministerin tuomasta arvokkuudesta.

Esimerkiksi kiinalaisen Camcen kanssa Kemijärvelle biojalostamoa suunnitteleva Boreal Bioref aikoo allekirjoittaa muutamia sopimuksia Sipilän vierailun aikana.

Sipilän valtuuskunnan mukana matkustava toimitusjohtaja Heikki Nivala kertoo, että Camcelle on ollut tärkeää alusta alkaen, että Boreal Biorefillä on suhteet kunnossa valtionjohtoon. Hänen mukaansa hankkeelle on löytynyt tukea sekä nykyhallitukselta että sen edeltäjältä.

– Voisi sanoa, että kun kiinalaisten kanssa toimii niin semmoinen perusedellytys erityisesti Kiinan päässä sille, että on korkean tason hyväksyntä ja tietoisuus siitä, millä tehdään. Kun on seurannut Camcen aiempia hankkeita, niin siellä on aina ollut korkean tason edustajia mukana, Nivala sanoo.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot