Mainos
Mainos

Pääministeri Sipilä soten aloituksesta: "En ole ennustaja vaan insinööri"

Pääministeri Juha Sipilä totesi kevään viimeisellä Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että maakuntavaalit siirtyvät lokakuun lopusta eteenpäin. Sipilä ei kuitenkaan halunnut ottaa kantaa mihin ajankohtaan vaalit siirtyvät.

Video: Sote-säästöistä on kiistelty pitkin kevättä

– Se lienee selvää että maakuntavaalien ajankohta lykkääntyy hieman, mutta tässähän pitää huolehtia siitä että meillä on riittävä aika vaalien järjestämiseen, sanoo Sipilä.

Maakuntavaalien ajankohta varmistuu heti kun eduskunta saa kaikki sote- ja maakuntauudistukseen liittyvät lait käsiteltyä. Aikahaarukaksi Sipilä arvioi neljästä kuuteen kuukautta, siitä kun lait ovat hyväksytty.

Pääministeri Sipilä on edelleen vakuuttunut siitä, että eduskunta ehtii käsitellä lakiesitykset vielä ennen eduskunnan kesätaukoa.

– Jos lait hyväksytään 1. heinäkuuta, maakuntavaalit voidaan vielä pitää tämän vuoden puolella, sanoi Sipilä.

Eduskuntavaalien yhteydessä liian myöhäistä

Sote-, ja maakuntauudistuksen on määrä astua voimaan 1.1.2020. Jotta maakunnat ehtivät valmistautua tähän ajoissa, maakuntavaalit pitää käydä ennen ensi kevään (14.4.2019) eduskuntavaaleja, totesi pääministeri.

Kysymykseen aloittavatko sote- ja maakunnat toimintansa 2020 alussa Sipilä tokaisi,

–  En ole ennustaja, vaan insinööri vai miten se nyt menikään.

Sipilä piti mielenkiintoisena avauksena SDP:n Eero Heinäluoman MTV:n nettikolumnissaan ehdottamia supervaaleja, mutta silloin jäisi liian vähän aikaa maakunnille valmistautua sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanoon.

Pääministeri Juha Sipilä seuraa luottavaisin mielin sotekeskustelua. Hän uskoo vahvasti siihen, että sote- ja maakuntauudistus astuu voimaan ajallaan.

– Hallitus on tehnyt esityksen erittäin huolella, tämä saadaan hyvässä järjestyksessä maaliin, Sipilä toteaa.

Sote-irtiotot on nähty

Sipilä uskoo myös, että perustuslakivaliokunnan vaatimat muutokset ovat sen luontoisia, että ne ovat muutettavissa eduskunnassa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän sotekapinalliset eivät hetkauta Sipilää.

– Puheenjohtaja Petteri Orpo on vakuuttanut viimeksi perjantaina, että ryhmä on kasassa ja että irtiotot on enemmän tai vähemmän nähty, totesi Sipilä.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnoksen vuoto medialle on pääministerin mielestä erittäin vakava asia.

– Tässä näkyy hybridivaikutuksen piirteitä saada hämmennystä aikaa. Tästä eduskunnan täytyy käydä vakava keskustelu. Vuotajalla on joku muu päämäärä kuin että uudistus saisi käsiteltyä, Sipilä miettii.

 Korjattu otsikkoa ja tekstin sisältöä Sipilän ennustaja-sitaatin osalta kello 16.14.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme