Mainos
Mainos

Pääministeri Sipilältä täysi tuki Bernerille

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaa blogissaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk.) täyden tukensa Finavian suhteen.

Sipilän mukaan Berner on pyrkinyt huolelliseen selvitystyöhön ja kanneasiassa ainoa oikea päätös oli pyytää Finavian hallitukselta selvitystä.

– Asian käsittelyssä jylläävät pääosin mielikuvat. Faktat ja asian syntyhistoria ovat jääneet kauan aikaa sitten taka-alalle, vaikka asia on vakava, Sipilä kirjoittaa.

Sipilä huomauttaa kokemuksensa perusteella, että osakeyhtiöiden hallituksissa äänestäminen on erittäin epätavanomaista ja muun muassa sen vuoksi omistajalla on ollut syy puuttua tilanteeseen.

STT uutisoi viikonloppuna Bernerin roolista yhtiön johdannaissotkussa. STT:n saamasta sähköpostiviestistä käy ilmi, että Bernerillä oli keskeinen rooli siinä, että että Finavian entistä johtoa vastaan ei nostettu kanteita viime vuonna.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme