Mainos
Mainos

Pääseekö Lapissa rinteisiin? Lumivyöryjen todennäköisyys huomattava Lapin tuntureilla

Ilmatieteen laitos varoittaa lumivyöryjen vaarasta Lapin tuntureilla. Ennusteen mukaan lumivyöryriski on huomattava ainakin tämän ja huomisen päivän.

Lumivyöryjen riski on kasvanut lumisateiden ja tuulen vuoksi. Varoitus on laadittu kuudelle Pohjois-Suomen tunturialueelle.

Ylihuomenna lumivyöryriskin ennustetaan tippuvan kolmostasolta kohtalaiselle tasolle kaksi, kertoo meteorologi Jorma Koskela Ilmatieteen laitoksen Rovaniemen yksiköstä.

– Lumisade on päättymässä ensi yönä, mutta tuulta on vielä huomenna jonkin verran, joten huomennakin riski on vielä huomattavalla tasolla. Seuraava lumisade tulee ennusteen mukaan tiistaina, joten sitä ennen lumivyöryjen todennäköisyys ehtii laskea kohtalaiselle tasolle.

Hiihtokeskusten sivuilta löytyy myös lumivyöryvaroituksia. Muun muassa Ylläksen Ski Patrol kehottaa varovaisuuteen suojan puoleisilla jyrkänteillä, joihin on kertynyt runsaasti tuiskulunta.

– Tuiskulunta kertyy erityisesti harjanteiden alle, painanteisiin ja kuruihin. Yksittäisen hiihtäjän mahdollisuus laukaista vyöry on suurimmillaan paikoissa, joissa tuiskulumilaatta on ohut ja/tai pehmeä, partio kertoo.

Koskelan mukaan suurin vaara lumivyöryille on siellä, missä lumi on luonnontilassa. Hoidetuilla laskettelurinteissä lumi tampataan niin, ettei se lähtisi liikkeelle.

– Joillakin ihmisillä on kuitenkin halu mennä sinne (luonnontilaiselle alueelle), ja sehän on kiva lasketella puhtaalla lumella.

Koskela kertoo olevan tyypillistä, että lumivyöryjen todennäköisyys on tähän aikaan vuodesta riskitasolla kolme.

– Lunta on riittävästi, niin silloin se riski on suuri. 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot