Mainos
Mainos

Pääsiäisen menoliikenne pääosin ohi

Valtatie 4:llä Helsingistä Lahteen ajettiin liikkuvan poliisin mukaan jo kello 15 koko matkalla yhtenäisessä jonossa. Nopeus tiellä oli laskenut noin 70 kilometriin tunnissa.

Tielaitoksen mukaan ruuhkahuippua kestää noin iltakahdeksaan saakka. Menoliikennettä suosii tänä vuonna kuitenkin poikkeuksellisen hyvät keliolosuhteet.

Kolmeen mennessä Etelä-Suomen menoliikenteessä oli toistaiseksi vältytty vakavilta liikenneonnettomuuksilta. Pääväylillä ei ollut sattunut yhtään onnettomuutta. Liikkuvan poliisin tietoon oli tullut vain taajamaliikenteessä sattuneita peltikolareita.

Pahimmaksi pullonkaulaksi on muodostunut perinteisesti Mäntsälän pohjoinen liittymä valtatie 4:llä. Esimerkiksi Hämeenlinnan moottoritie on sen sijaan vetänyt hyvin.

Talvinopeusrajoitukset on poistettu koko maasta. Liikkuva poliisi valvoo tehostetusti pääsiäisliikennettä erityisesti valtateillä. Poliisi muistuttaa autoilijoita vaarallisten ohitusten lisäksi taakse kertyvän jonon seuraamisesta ja kehottaa etsimään hyvän paikan, jossa takaa tulevan liikenteen voi päästää turvallisesti ohi.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme