Mainos
Mainos

Paasio: Porvarien verolinjassa ei päätä, ei häntää

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja verojaoston jäsen Heli Paasio ihmettelee hallituspuolueiden ristiriitaisia veropuheita.

- Samaan aikaan kun keskusta ajaa härkäpäisesti ruoan alv:n alennusta välittämättä opposition ja talousasiantuntijoiden varoituksista, vihjaa pääministeri Matti Vanhanen, että yleistä alv-kantaa pitäisi nostaa. Missä on keskustan veropolitiikan linja?, kysyy Paasio.

Paasio ihmettelee myös Vanhasen työmarkkinoille esittämiä vaatimuksia työurien pidentämisestä, kun samassa puheessa pääministeri esittää paluuta perheverotukseen.

- Tällä toimenpiteellähän hallitus nimenomaan kannustaisi pienipalkkaisia vanhempia jäämään kotiin kesken työuran.

Päähallituspuolueet käyvät kestämätöntä huutokauppaa

Paasion mukaan näin vakavassa taloudellisessa tilanteessa on kestämätöntä, että päähallituspuolueiden kesken käydään huutokauppaa siitä, miten paljon ruoan ja ravintoloiden arvonlisäveroa voidaan keventää. Keskustan puheita on aiemmin ihmetellyt myös kokoomuksen Pekka Ravi.

- Kaikilla veronkevennyksillä pitäisi aina pystyä tukemaan työllisyyttä. Porvarihallitus on kuitenkin erikoistunut veropolitiikassaan jakamaan taloudellista hyötyä omille intressiryhmilleen samaan aikaan kun työllisyys jatkaa laskuaan.

Lue myös:

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme