Mainos
Mainos

Packalén: Media-alan keskittyminen väistämätöntä

WSOY:n, Helsinki Median ja Sanoma Osakeyhtiön yhteenliittyminen ei hämmästytä Alma Median toimitusjohtajaa Matti Packalénia. Hän pitää media-alan keskittymistä väistämättömänä kehityksenä, jonka suunta on ollut nähtävissä jo pitkään.

- Suurempia yrityksiä muodostuu, koska tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta koolla on merkitystä. Media-alan murros on tosiasia ja sen kehityssuunta on ollut luonnollinen ja väistämätön.

Jatkossa Packalén uskoo alalle mahtuvan muutaman suuren yrityksen. Keskisuuria yrityksiä on Packalénin visiossa nykyistä vähemmän ja pienten mediayritysten määrä saattaa lisääntyä.

Kilpailutilanne ennallaan

Media-alan tämänhetkisiin kilpailuasetelmiin Packalén ei näe uuden konsernin tuovan suuria muutoksia. Ainakaan Alma Media ei koe asemaansa uhatuksi.
-Yhtymien juridinen rakennemuutos ei muuta kilpailuasetelmia Alma Median kannalta. Varsinaiset vaikutukset alaan näkyvät toki vasta jatkossa kun uusi yritys päättää, mihin se painottaa toimintansa.

Uusi mediakonserni korosti tiedotteessaan tähtäävänsä mm. suomalaisen kulttuurin vahvan aseman säilyttämiseen. Erityisesti Sanomien omistajuus on vankan kotimaista. Alma Mediaa taas on piikitelty siitä, että ruotsalainen Marieberg omistaa sen osakekannasta vajaan neljänneksen.

- Tuskinpa pörssiin menevä yhtiö voi olla kiinnostamatta ulkomaalaisia sijoittajia. Pörssiyhtiö on joka päivä kaupan. En usko, että ulkomaalaisomistusta pystytään rajoittamaan. Kyse lienee suomalaisen kulttuurin vaalimisesta, ja siinähän me olemme kaikki mukana, arvioi Packalén.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme