Mainos
Mainos

Päijänne-tunnelin veden paine laskenut

Pääkaupunkiseudun kunnille raakavettä johtavan Päijänne-tunnelin veden paine on vähentynyt hieman eli 0,15 baarin verran. Muutos havaittiin Kalliomäen voimalaitoksella Hausjärvellä syksyllä, kun keskimääräinen sähköntuotto oli vähentynyt noin 5 prosenttia. -Vedensaannille veden paineen lasku ei aiheuta mitään ongelmia, vakuuttaa Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Hirsto.

Muutoksen syyksi epäillään tunnelin vedestä irronnutta ilmaa, joka on jäänyt tunnelin pystytaitteeseen Hämeenkoskelle. Ylimääräinen ilma aiotaan poistaa poraamalla maan pinnalta uusi ilmareikä tunneliin, jolloin ilma poistuu. Poraukseen on määrä ryhtyä ensi viikolla.

Päijänne-tunnelin painetason aleneminen ei ole Hirston mukaan vaikuttanut pääkaupunkiseudun kuntien vedensaantiin. Painetaso on pysynyt pidemmän ajan vakaana, joten vedenpuhdistuslaitoksilla tilanne on ollut normaali ja mihinkään poikkeuksellisiin toimiin ei ole ollut tarpeellista ryhtyä. Painetason muutokset vaikuttavat vain sähköntuotantoon Kalliomäen voimalassa.

Yli 120 kilometriä pitkä Päijänne-tunneli valmistui vuonna 1982, ja se kulkee 30-100 metrin syvyydessä.

Tunnelin vedenkäyttäjiä ovat Pääkaupunginseudun Vesi Oy:n osakkaista Helsinki, Espoo, Vantaa, Hyvinkää, Kirkkonummi, Kauniainen ja Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä. Päijänne-tunnelin vedenjakelualueella asuu lähes miljoona ihmistä.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme