Mainos

Päiväkoti suljettu sikainfluenssan takia Turussa

Turun ylioppilaskylässä sijaitseva kansainvälinen päiväkoti on suljettu sikainfluenssaepidemian vuoksi. Ainakin viidellätoista lapsella on todettu tartunta. Yksityisen päiväkodin johtaja kertoo tiedotteessaan, että myös henkilökunnasta suurin osa on taudin vuoksi sairauslomalla.

Ensimmäisiä lapsia jäi kuumeilun vuoksi pois päiväkodista jo viime viikon alussa. Useampi työtekijä alkoi oireilla viime viikon torstain ja perjantain aikana. Sairastuneet työntekijät testattiin välittömästi.

Tiedotteessa sanotaan lisäksi, että päiväkoti on tänään kiinni, mutta se pyritään avaamaan huomenna.

Päiväkodissa on yhteensä 33 hoitopaikkaa ja kuusi henkilökunnan jäsentä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen uutiset.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot