Mainos
Mainos

Päiväkotilasten löytö: Metsässä lojui kotitekoisen pommin jäänteet

Vantaalaisten päiväkotilasten jokatorstainen päiväretki sai eilen tavallista jännittävämmän käänteen. Lapset olivat Pöllökallion maastossa keräämässä roskia, kun he bongasivat maastosta räjähteen jäänteet.

– Lapset ovat leikkineet kalliolla, ja maastosta vaan löytyi useampi kummallisen näköinen osa, kertoo erään 5-vuotiaan lapsen äiti MTV Uutisille.

Äiti ei halua työnsä vuoksi nimeään julkisuuteen. Äidin kuuleman mukaan pommin rakentamiseen oli käytetty muun muassa pulloa.

– Sen kuvan perusteella, mitä minä näin, se tuntui olevan niin sanotusti lasten tekemä kotitekoinen viritelmä.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan lapset olivat löytäneet metsästä kaksi epämääräistä nyyttiä. Poliisin mukaan lapset olivat poimineet nyytit roskapussiin, ja vieneet ne mukanaan päiväkodille.

Nyytit vaikuttivat jo räjähtäneiltä pomminriekaleilta ja päiväkodista otettiin yhteyttä poliisiin. Poliisi kehotti päiväkodin henkilökuntaa siirtämään nyytit ulkovarastoon ja pitämään lapset sisällä.

Poliisipartio kävi hakemassa riekaleet mukaansa tutkimuksia varten. Tänään saadun tiedon mukaan lapset olivat todella löytäneet itsetehtyjä räjähteitä, jotka oli jo räjäytetty.

Päiväkotilapsen äiti muistuttaa, ettei kotitekoisia räjähteitä tulisi tehdä saati jättää maastoon, sillä esimerkiksi pienet lapset eivät välttämättä tunnista vaarallisia esineitä.

– Niistä ei ikinä tiedä, jos niihin vaikka jää jotain. Ne voivat liikkeestä sitten pamahdella.

Myös poliisi muistuttaa, että kaikenlaiset epämääräisiltä räjähteiltä vaikuttavat esineet on jätettävä paikoilleen eikä niihin pidä koskea.

Lisäksi poliisi kehottaa tiedotteessaan ilmoittamaan heti hätäkeskukseen, jos räjähteitä löytyy jostain.

– Aikuisten on lisäksi hyvä kerrata lasten kanssa, millaisia roskia on mahdollista kerätä ja missä tapauksissa roska tulee jättää maahan ja pyytää paikalle aikuinen tarkastamaan asia, poliisi toteaa.

Juttua päivitetty ja täydennetty poliisin tiedoilla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme