Mainos
Mainos

Pakolaisperheille ei myönnetty kotivakuutusta

Kainuun Lähivakuutusyhdistys eväsi viime keväänä kotivakuutukset kahdeltatoista kongolaisperheeltä. Yhdistys joutuu maksamaan 300 euron hyvityksen syrjinnästä kullekin perheelle.

Perheet hakivat keväällä 2011 Kajaanin kaupungin maahanmuuttajapalvelujen toimihenkilön avustuksella kotivakuutukset Kainuun Lähivakuutusyhdistykseltä. Kotivakuutuksia ei kuitenkaan myönnetty perheille vedoten siihen, että hakijat eivät ole Suomen kansalaisia. Lähivakuutusyhdistys ilmoitti "molemminpuolisen hyvän palvelun varmistamiseksi keskittyvänsä Suomen kansalaisiin".

Asiaa ryhtyi selvittämään vähemmistövaltuutettu, jonka mukaan yhdenvertaisuuslaki pitää kiellettynä syrjintänä palvelujen tarjoamisen vain Suomen kansalaisille.

– Kansalaisuuden perusteella ei keneltäkään saa evätä oikeutta vakuutukseen tai muun palvelun saamiseen. Asiakkaita on kohdeltava yhdenvertaisesti kansallisuudesta, etnisestä alkuperästä ja uskonnosta riippumatta, asiaa vähemmistövaltuutetun toimistossa hoitanut ylitarkastaja Robin Harms toteaa tiedotteessa.

300 euron korvaus perheille

Vähemmistövaltuutettu on tehnyt perheiden puolesta sovinnon asiassa Kainuun Lähivakuutusyhdistyksen kanssa. Yhdistys joutuu korvaamaan kullekin perheelle 300 euroa.

Lähivakuutus-ryhmän edustajat ja paikallinen vakuutusyhdistys pahoittelivat tapahtunutta. Lähivakuutus-ryhmä laatii nyt ohjeistuksen, jossa kiinnitetään huomiota yhdenvertaisuuden kannalta merkittäviin seikkoihin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme