Mainos
Mainos

Palolakon rintamat yhä jumissa

Lakossa olevat palomiehet ovat menettäneet lomakertymänsä kahden työkuukauden osalta. Työtaisteluaan jatkavien STTK:laisen palomiesliiton jäsenten lomaoikeus tammikuulta umpeutui viime viikolla.

Palomiesten olisi pitänyt aloittaa työt perjantaina saadakseen lomaoikeuden. Yksittäinen palomies menettää tammikuulta 2-3 lomapäivää työvuosien määrästä riippuen. Suojelutyötä vähintään 16 päivää kuukaudessa tekeville lomat sen sijaan karttuvat.

Joulukuun osalta lakko merkitsi kuntatyönantajan mukaan lakkolaisille enimmillään 11 arkilomapäivän menetystä. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikkö Heikki Saipio sanoo tämän perustuvan laskutapaan, jonka mukaan 12 lomia kartuttavaa työkuukautta tuo maksimissaan 9 päivän lomanpidennyksen.

Lakko jatkuu kahdeksatta viikkoa

Palomieslakko jatkuu kahdeksatta viikkoa ilman, että ratkaisu olisi näköpiirissä. Lakko alkoi marraskuun 27. päivänä. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius ei ole sopinut osapuolten kanssa varsinaisesta sovittelusta. Salonius ei halunnut maanantaina ennakoida, milloin yhteiset neuvottelut sovittelijan toimistossa jatkuvat.

Paloalan järjestöjen ja kuntatyönantajan neuvottelukunnat Salonius tapasi viime torstaina. Sen jälkeen hän on keskustellut osapuolten kanssa erikseen viimeksi maanantaina.
-Tulen jatkamaan näitä keskusteluja ja tarvittaessa henkilökohtaisesti, Salonius kertoi.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme