Mainos
Mainos

Paluuliikenteessä yllättäen jopa jonoja

Paluuliikenne on ollut tänään huomattavasti oletettua vilkkaampaa. Sohjoinen keli, räntä ja pimeys on laskenut ajonopeutta niin paljon, että jopa nelikaistaisella kolmostiellä on ollut jonoja. Vakavilta onnettomuuksilta on ruuhkista huolimatta vältytty, osin juuri alhaisen ajonopeuden vuoksi.

Liikkuvan poliisin laskujen mukaan Etelä-Suomen läänissä on tänään sattunut kuitenkin jo 61 liikenneonnettomuutta ja 25 rattijuoppoa on jäänyt kiinni. Keskiviikosta asti onnettomuuksia on listattu yli 200.

Tielaitokselta kerrotaan, että lähes kaikki Helsinkiin tulevat valtaväylät ovat ruuhkaisia. Kolmostiellä Riihimäen ja nelostiellä Mäntsälän laskentapisteessä laskettiin iltapäivällä autoja kulkeneen tunnissa jopa tuhannen verran. Odotusarvo oli reilut pari sataa vähemmän.

Valtatie yhdellä ja valtatie seitsemälläkin autovirta kulkee 500 auton tuntivauhdilla. Pahiten liikenne on ruuhkautunut nelostiellä Lahden kohdalla, jossa autojonon nopeus on vain hieman yli 60 kilometriä tunnissa.

Huomisen paluuliikenteen odotetaan olevan vielä tätäkin päivää vilkkaamman.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme