Mainos

Pam selvittää ruokakaupassa ilmennyttä seksuaalista häirintää – kohdistunut useisiin työntekijöihin: Kauppias irtisanoutui

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo selvittävänsä useisiin työntekijöihin kohdistunutta seksuaalista häirintää ja epäasiallista kohtelua tamperelaisessa ruokakaupassa. PAM syyttää häirinnästä kauppiasta.

Liiton mukaan työntekijät ovat joutuneet toistuvasti muun muassa sanallisen seksuaalissävytteisen häirinnän kohteeksi. Lisäksi kauppias on liiton mukaan muun muassa kosketellut työntekijöitä epäasiallisesti.

Kauppias on liiton mukaan kiistänyt toimineensa väärin. STT ei ole saanut kauppiasta toistaiseksi kiinni useista yrityksistä huolimatta. Kauppias kertoo Aamulehdelle ja Helsingin Sanomille, että kiistää kaiken, mutta ei vastannut lehdelle erikseen syytöksiin epäasiallisesta kohtelusta tai seksuaalisesta häirinnästä.

Lisäksi liitto syyttää kauppiasta siitä, että kaupassa olisi velvoitettu käyttämään vanhentuneita elintarvikkeita palvelutiskin ruokien valmistukseen ja velvoitettu työntekijöitä ottamaan kiinni myymälävarkaita.

–  Olemme tehneet selvityspyynnön aluehallintovirastolle kolmen nykyisen työntekijän osalta ja olemme toimittaneet sinne seitsemän jo kaupasta lähteneen entisen työntekijän todistusaineiston. Kauppias on myös saanut häirintäilmoituksen viime keväänä työntekijöiltä, kertoo PAMin Pirkanmaan-aluepäällikkö Elisa Penders.

Pendersin mukaan kaupasta irtisanoutui viime kesänä neljä henkilöä kauppiaan epäasiallisen toiminnan takia eivätkä työntekijöiden tekemät ilmoitukset kauppiaalle ole johtaneet muutokseen.

–  Kaikki epäasiallista kohtelua kokeneet työntekijät ovat naisia, Penders kertoo.

Irtisanoutuminen veisi toimeentulon

Yksi kaupan työntekijöistä Liisa-Maria Pukkila kertoo STT:lle, että myös häntä on häiritty.

–  Kauppias on esimerkiksi tullut väkisin halaamaan ja koskemaan takamukseen. Ja sitten on sellaista sanallista, hän heitti kerran kommentin, että onpa rohkea kaula-aukko, että onko ollenkaan rintaliivejä alla, Pukkila sanoo.

Pukkila ei osannut sanoa tilanteissa mitään.

–  Se ihmetytti minua, koska en ole koskaan tuollaista kokenut. En ole uskonut, että tuollaista oikeasti tapahtuu. Tilanteen tullessa menin pieneen shokkiin enkä osannut sanoa mitään.

Kaksi vuotta kaupassa töissä ollut Pukkila kertoo tehneensä viime kesänä työkaverinsa kanssa työhäirintäilmoituksen kauppiaalle.

–  Pidettiin palaveri hänen kanssaan, että hänen käytöksensä on alkanut häiritä meitä. Hän oli valmis toimimaan ja pyysi anteeksi. Nyt hän kuulemma on kiistänyt saaneensa työhäirintäilmoitusta. Käytös on palannut sen jälkeen samanlaiseksi kuin ennenkin, Pukkila sanoo.

Hän on ajatellut irtisanoutumista, jos vain löytäisi ensin korvaavan työpaikan. Irtisanoutuminen tarkoittaisi toimeentulon menetystä.

–  Sinne pitää mennä joka päivä. Välillä töihin mennessä on sellainen olo ovella, että tekisi mieli kääntyä pois. Sillä voimalla jaksan, että on hyviä työkavereita ja asiakkaat ovat aivan mahtavia.

Aamulehti kertoo, että kauppias on irtisanonut sopimuksensa Keskon kanssa perjantaina aamupäivällä.


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot