Mainos

PAMin Hanna Kuntsi pyrkii SDP:n puoluesihteeriksi

SDP:n puoluesihteerikisaan on ilmoittautunut ensimmäinen ehdokas.

Ehdolle asettuu Palvelualojen ammattiliitto PAMin yhteiskuntasuhteiden päällikkö Hanna Kuntsi, 39.

Nykyinen puoluesihteeri Reijo Paananen ei ole vielä kertonut, aikooko asettua uudelleen ehdolle. Paananen on ollut puoluesihteerinä vuodesta 2012.  Uusi puoluesihteeri valitaan Lahden puoluekokouksessa 2.-4. helmikuuta.  

Kuntsi sanoo Demokraatin haastattelussa, että haluaisi puoluesihteerinä parantaa SDP:n ja sen sisarjärjestöjen yhteispeliä. Oppia voisi ottaa siitä, miten esimerkiksi Jeremy Corbynin ja Barack Obaman vaalikampanjat on järjestetty Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

 – Puoluesihteerin tärkeimpiin tehtäviin tulevina vuosina kuuluu ammattimaisesti toimivan kampanjakoneen rakentaminen, Kuntsi määrittelee.

SDP:n tavoitteeksi pitää Kuntsin mukaan ottaa vaalivoitto vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.  


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.