Mainos
Mainos

PAMin ja Metalliliiton neuvottelut jatkuvat viime hetkille – PAM venymässä yli takarajan

Palvelualojen ammattiliitto PAMin neuvottelut kilpailukykysopimuksen soveltamisesta ovat venymässä yli takarajan.

Puheenjohtaja Ann Selinin mukaan kyse on kuitenkin toivottavasti vain muutamista tunneista. Kaikki liiton sopimukset ovat edelleen auki. 

– Meillä on aika paljon sellaista valmista, että jos kokonaisuus syntyy, nämä saadaan varmasti iltapäivän aikana kasaan, Selin sanoi tavattuaan liiton hallitusta iltapäivällä. 

Kaupan alan osalta jatkoneuvottelut alkoivat kello 13 sekä majoitus- ja ravitsemusalalla kello 15. Auki on yhä myös kiinteistöalan sopimus. Neuvottelut jatkuvat yhä myös Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden kesken.

Selinin mukaan keskeisiä asioita on yhä auki, muun muassa työajan pidentämisestä ja selviytymislausekkeesta.  

– Tämä ei ole helppo harjoitus edelleenkään. Me neuvottelemme kuitenkin työntekijöille heikennyksistä ja mikään ei ole varmaa. Koskaan en ole neuvottelijana ollut näin epävarma siitä, mikä on lopputulos, Selin kuvasi. 

Liitto on ollut huolissaan varsinkin siitä, miten 24 tunnin työajan pidennys ulotetaan osa-aikaisiin. Selin arvioi iltapäivällä, että asiassa on mahdollista löytää kohtuullinen ratkaisu. 

Liitolla on kaikkiaan 50 sopimusta, joista lukuisissa pienemmistä neuvottelut ovat jo pitkällä. Pöydissä odotetaan kuitenkin isojen sopimusten valmistumista. Ammattiliiton hallitus kokoontuu uudelleen kello 16 käsittelemään neuvotteluratkaisuja. 

Palvelualojen ammattiliittoon kuuluu noin 230 000 jäsentä.  

Kilpailukykysopimuksen alakohtaisten neuvotteluiden takaraja on tänään kello 16.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme