Mainos
Mainos

Pankkioikeudenkäynneistä enemmän menoja kuin tuloja

Pankkioikeudenkäynnit eivät ole onnistuneet kovinkaan hyvin jos tarkastellaan rahasummia. Vakuusrahaston vireille panemista miljardien markkojen korvausoikeudenkäynneistä on rahaa tullut valtiolle vain muutama miljoona.

Oikeudenkäyntejä on ollut vireillä 27 pankkia vastaan. Vastaajia on ollut yhteensä noin 300 pankinjohtajaa tai hallintoneuvoston jäsentä. Useimmiten kyse on ollut siitä, että lainoja oli annettu ilman riittäviä vakuuksia. Uusia oikeudenkäyntejä ei ole enää tulossa vaan kaikki on nyt aloitettu.

Haetut summat ovat vaihdelleet muutamasta miljoonasta kolmeen miljardiin markkaan. 27 pankin jutusta 18 on saatu päätökseen. Valtio on voittanut jutuista 11. Lähes poikkeuksetta jo oikeudet ovat kohtuullistaneet korvauksia. On todettu, että vahinkoa on aiheutettu kymmenien miljoonien edestä, mutta korvauksia on määrätty maksettavaksi vain muutaman miljoonan verran.

Kun korvauksia on haettu kuuden miljardin edestä, oikeudenkäynneissä korvauksia on määrätty maksettavaksi vähän yli sata miljoonaa markkaa. Valtion tilille on tullut riihikuivaa kuitenkin vain runsaat viisi miljoonaa, kerrotaan vakuusrahastosta. Samaan aikaan oikeudenkäynneistä on maksettu juristeille palkkioita noin 50 miljoonaa markkaa. (MTV3/Jarkko Sipilä)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme