Mainos
Mainos

Paperikiistan neuvottelut katkesivat

Paperiliiton ja Metsätyönantajien työehtosopimusneuvottelut ovat katkenneet jälleen. Metsätyönantajat pidensivät puolestaan työsulun neljään viikkoon.

Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen mukaan edellytyksiä paperialan työehtosopimuksen syntymiselle ei ole. Kiistan sovittelua jatketaan perjantaina.

Metsätyönantajien työsulku alkaa huomenna. Metsätyönantajat ilmoittivat myös uudesta kahden viikon työsulusta. Nyt työsulun kesto on yhteensä neljä viikkoa.

Kalliomäki: Kiista uhkaa jo talouskasvua

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki sanoo paperikiistan vaarantavan pitkittyessään Suomen talouskehityksen. Kalliomäki kehottaa kiistan osapuolia kiinnittämään huomiota siihen, että maan talouden kasvu-ura on vaarassa.

Kalliomäen mielestä tuporatkaisu on ollut keskeisessä osassa siinä, että työllisyys ja talous ovat lähteneet kasvuun. Ministeri muistuttaa, etteivät työkiistan vaikutukset rajoitu yksin paperiteollisuuteen vaan ulottuvat laajalle aina vientiin ja tuontiin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme