Mainos
Mainos

Paperiliitto ei lähde syksyllä tupoon

SAK:lainen Paperiliitto ei lähde syksyllä mukaan laajaan tulopoliittiseen ratkaisuun. Liiton puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen (sd.) mukaan liitto suuntautuu suoraan liittokohtaisiin neuvotteluihin. Syynä ovat useat alakohtaiset ongelmat.

Liiton liittokokous päätti Paperiliiton kannasta tänään Helsingissä. Päätöksen mukaan "paperiliitolle on mahdotonta päästä mukaan uuteen ehkä tehtävään tulopoliittiseen ratkaisuun".

Puheenjohtaja Lähteenmäki korosti päätöksen jälkeen pitämässään tiedotustilaisuudessa, että sopimuksen muoto ei ole liitolle itsetarkoitus. Hänen mukaansa työmarkkinahistoria on kuitenkin osoittanut, että alojen erityisongelmia ei pystytä hoitamaan laajojen tupo-ratkaisujen yhteydessä.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö kommentoi Paperiliiton päätöstä jäädä tupon ulkopuolelle huomauttamalla, että tulopoliittisen ratkaisun tulisi olla mahdollisimman kattava. Niinistö sanoi kuitenkin, että nyt ollaan kuitenkin vasta keskustelun alkuvaiheessa.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) pitää Paperiliiton päätöstä takaiskuna. Ihalainen ei halunnut kuitenkaan tänään tehdä lopullisia johtopäätöksiä.

TT:n varatoimistusjohtaja Tapani Kahri piti Paperiliiton kannanottoa yllättävänä. Kahri ei ollut kuitenkaan vielä huolestunut tupon synnystä.

Paperiliitto suhtautuu erittäin kriittisesti Suomen Emu-jäsenyyteen. Liitto ottaa kuitenkin asiaan kantaa vasta syksyllä, kun tiedetään suhdannepuskureita koskevien neuvottelujen tulokset.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme