Mainos

Parikymppinen mies sai vakavan aivovamman ja löytyi verisenä Turun keskustasta – vammojen syy on nyt selvinnyt

Poliisi on selvittänyt, mitä oli tapahtunut verisissä vaatteissa Turun keskustasta löydetylle tokkuraiselle nuorelle miehelle. Selvitysten ja poliisin saamien vihjeiden mukaan miehen vammat aiheutuivat katolta putoamisesta, eikä tapaukseen ole syytä epäillä liittyvän rikosta.

Lounais-Suomen poliisi kaipasi viikonloppuna lisätietoja kaupungin keskustassa viime viikon torstai-iltapäivänä tapahtuneelle onnettomuudelle tai rikokselle.

Keskustasta löydetty vuonna 1994 syntynyt mies oli saanut erittäin vakavia vammoja kasvoihin sekä vakavan aivovamman. Viranomaisilla ei ollut tietoa, miten vammat olivat syntyneet, eikä rikoksen mahdollisuutta voitu sulkea pois.

Poliisi kiittää tänään lähettämässään tiedotteessa vihjeitä antaneita, sillä niillä oli ratkaiseva merkitys selvyyden saamiseksi asiassa.


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot