Mainos
Mainos

Pariskunnan vuosituloilla kaksio Oulusta, yksiö Helsingistä – asuntojen hinnat jo kestämättömiä

Asuntojen hintojen nousu on jatkunut pääkaupunkiseudulla. Eniten hinnat ovat nousseet jo entisestään kalliissa Helsingissä, reilusti yli neljä prosenttia vuodessa.

– Kaikilla maksukyky ei enää riitä lainamääriin, joita nyt haetaan, sanoo Hypon pankinjohtaja Sami Vallinkoski.

Esimerkiksi 250 000 – 280 000 euron laina pienenee keskustelussa 200 000 euroon, kun pankissa on testattu asiakkaan maksukykyä.

– Tai sitten asiakas hakee 200 000 euron lainaa ja summa asettuu 145 000 – 150 000 tuntumaan.

– Ja tämä rahoitus sitten ohjaa sitä asunnonhankintaa jatkossa, sanoo Vallinkoski.

Osa tinkii neliöistä, osa muuttaa entistä kauemmas keskustasta. Eniten neliöitä samalla rahalla saa Itä- ja Pohjois-Suomesta ja Oulusta.  

Laskimme esimerkin Tilastokeskuksen avulla. Ynnäsimme keskituloisen pariskunnan vuositulot vuodelta 2010 (73 044 euroa) ja viime vuodelta (81 300 euroa). Laskimme kuinka monta neliötä noilla yhteenlasketuilla vuosipalkoilla saisi eri kaupungeissa, jos kaikki rahat käytettäisiin asunnon ostamiseen. Tämä tilastopariskunta ei siis maksa veroja, ei syö eikä juo, ei osta vaatteita eikä käy missään.

 ​​​​​​​


Helsingissä keskituloisen perheen yhden vuoden palkkatuloihin suhteutettu neliömäärä on kutistunut vajaassa kymmenessä vuodessa alle 20 neliöön. Oulussa kahden aikuisen vuosipalkoilla olisi jo vuonna 2010 voinut ostaa kaksion. Kun hinnat ovat Oulussa laskeneet, tilastopariskunnan vuosituloilla kaupungista saisi aiempaa tilavamman kaksion.

"Hyvät yhteydet nyt tärkeitä" 

Anna Nuorsaari ja Kalle Mäntsälä olivat pitkään pohtineet asunnon ostamista ja käyneet näytöillä. Asunto löytyi viime kesänä mukavien kekkereiden viitoittamalta tieltä Helsingin Puotinharjusta. 

– Tuossa lähellä kulttuurikeskus Stoalla oli Idän kyläjuhlissa hyvä meininki, muistelee Mäntsälä.

– Seuraavana päivänä tästä asunnosta oli ilmoitus, tultiin katsomaan ja todettiin, että tämänhän on mahtava kämppä ja ihan kiva ympäristökin.

Pariskunnalla kävi tuuri. Hintatasoltaan passelissa neljän huoneen ja keittiön asunnossa tilaa on peräti 95 neliötä. 

– Kävimme katsomassa asuntoja myös Herttoniemestä, joka on hurjan paljon kalliimpi alue täällä idässä. Siellä olisi varmaan pitänyt neliöistä tinkiä, arvioi Mäntsälä.

Juuri nyt avara asunto Puotinharjussa sopii lapsiperheen arkeen. 

– Kaikki palvelut on ihan tuossa naapurissa, toteaa Nuorsaari.

Arkea helpottaa myös tieto siitä, että isot remontit on tehty muutama vuosi sitten. Vain pari seinää piti maalata ja tapetoida, minkä jälkeen asunto tuntui omalta.

– Täällä on ihan killeriyhteydet. Metroja menee kahden minuutin välein, keskustaan pääsee 15 minuutissa ja bussiterminaalilta nopesti suoralla yhteydellä Pitskuun, missä käyn välillä töissä, toteaa yrittäjänä työskenelevä Mäntsälä.

Kun hinta nousee, neliöistä tingitään

Piipahdetaan vielä Hypossa Vallinkosken juttusilla. Hän näkee käytännössä miten asunnon ostamista harkitsevat ihmiset reagoivat hintojen nousuun.

– Näppituntuma on se, että neliöistä kyllä tingitään, sanoo Vallinkoski.

– Ainakin kasvukeskusten ytimissä neliöistä tinkiminen on varsin selvää.

Ne, jotka haluavat ison asunnon, muuttavat kasvukeskusten reuna-alueille. Mutta nyt pysytään kaupungissa.

– Ei ehkä lähdetä pitkän matkan päähän omakotimaiseen asumiseen Nurmijärvelle, vaan tuohon Kirkkonummen ja Espoon rajalle, maalailee Vallinkoski yhtä pääkaupunkiseudun vetovoimaisinta suuntaa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme