Mainos
Mainos

Pariskunta siirtyi varakkuudesta vaatimattomuuteen

Päivi Kannisto: Elämäni nomadina

(Atena)

Asetelma on kiehtova: Tämän ”ensimmäisen nykyaikaisesta nomadismista kertovan tietokirjan” kirjoittaja on kolmekymppinen tohtoriksi väitellyt nainen, Päivi, joka äkkirakastui samanikäiseen bisnesmieheen, Santeriin. He jättivät kahdeksan vuotta sitten kaiken ja alkoivat kierrellä maailmaa. Kirjan luvataan sisältävän muun muassa tarinoita pariskunnan arjesta maailman eri kolkissa sekä 30 muun globaalin kulkurin haastattelut.

Päivi Kannisto suoltaa tekstiä sujuvasti, ja hän on epäilemättä lukenut paljon. Itseään ja Santeria hän sivuuttaa vain siellä täällä, ja aina yhtä yllättävissä kohdissa. Kannisto kertoo, että ”tutkimusmatkailumaanikko” David Livingstone korotettiin epäviralliseksi marttyyriksi, kun hän kuoli malariaan Sambiassa, ”toisin kuin tämän kirjan omalla hyttysverkolla varustautunut tohtori”. Munkeista ja pyhiinvaeltajista Kannisto siirtyy Jeesuksen ja Paavalin kautta Paulo Coelhoon ja heistä Kannistoon itseensä. Hän mainitsee, että ennen elämänuutosta hänellä oli kolme tutkintoa, upouusi amerikkalainen auto ja asunto Tapiolassa meren tuntumassa, ja että hän urheili pari kolme tuntia päivässä.

Päivin ja Santerin nykyinen elämäntapa kuulostaa vaatimattomammalta. Pienen kulutuksen kanssa pärjäily onkin kannatettavaa kestävää kehitystä. Pariskunta käyttää paljon vieraanvaraisuusjärjestöjen palveluita eikä enää osta ylellisyystarvikkeita. ”Armoitettu tarinankertoja” Santeri iskee juttua, ja ihmiset ilmeisesti siitä syystä majoittavat dreamteamin mielellään ilmaiseksi.

Pariskunta jakaa aivan kaiken, ja Päivi Kannisto vakuuttaa, että sellainen elämä voi olla yhtä juhlaa. He pussailevat ja halailevat, ja käyvät syvällisiä keskusteluja ”rousseaumaisilla” kävelyretkillään.

Päivi Kannisto vaikuttaa kuvissa tavattoman herttaiselta, mutta pakko sanoa että tarinointi on ärsyttävän poukkoilevaa. Olisi ollut kiva, jos historialliset referaatit Kanniston lähdekirjallisuudesta olisivat muodostaneet selkeät omat lukunsa, ja tarina Päivin ja Santerin matkailusta olisi noudattanut jonkinlaista kronologiaa tai edes logiikkaa.

Tietokirjana en osaa tätä kirjaa oikein pitää. Tulee vaikutelma, että faktoja kerrotaan valikoivasti. Kirja ei ole oikein uskottava matkakertomuskaan; sen verran hämärästi Päivi Kannisto kuvaa arkea, jota eletään toisten ihmisten nurkissa ja paikkaa vaihtaen. Täysin toinen toiseensa tukeutuva pariskunta ei koskaan edes riitele? Sairastuminen tai eläkeikä eivät huoleta, vaikka veroja ei ilmeisesti makseta minnekään, eikä pariskunta varmaankaan nauti minkään maan sosiaaliturvaa? Vai nauttiiko?

Silläkin uhalla, että Päivi Kannisto tuomitsee kaikki heidän elämätyyliään ihmettelevät jämähtäneiksi tylsimyksiksi, sanon olevani pikkuisen huolestunut Kannistojen tulevaisuudesta. Toivottavasti heillä on hyvät tapaturma-, sairauskulu- ja eläkevakuutukset.

Elina Hermanson pitää itseään addiktina: hän pelkää, vihaa, rakastaa ja sinnikkäästi tavoittelee uusia lukuelämyksiä, jotka kaappaavat hänet maailmoihinsa ja sotkevat arkipäivän ympyrät. Ei ehkä uskoisi,mutta ammatiltaan Elina on (nuoriso)lääkäri.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme