Mainos
Mainos

Paritalo paloi maan tasalle Oulussa - yksi ihminen kuollut

Paritalo roihusi ilmiliekeissä Oulunsalossa tiistai-iltana. Pelastustoimen mukaan palosta ilmoitettiin hieman ennen puoli yhdeksää illalla.

Poliisilla ei ole tiedossa kuolleen ihmisen henkilöllisyyttä. 

Rakennus oli jo ilmiliekeissä pelastuslaitoksen ja poliisin saapuessa paikalle. Päivystävä palomestari Mikko Heikkilä kertoo, että talo paloi purkukuntoon.

– Kun pääsimme paikalle, talo oli jo ilmiliekeissä ja paloi tunnissa maan tasalle, Heikkilä sanoo.

Tuli ei ollut vaarassa levitä ympäröiviin taloihin.

Paloa sammuttamassa oli neljä sammutusyksikköä. Yhteensä ajoneuvoja oli palomestari Heikkilän mukaan paikalla toistakymmentä.

Poliisin johtokeskuksesta kerrottiin, että tapauksesta tiedotetaan lisää myöhemmin. Poliisit myös ohjasivat liikennettä alueella.

Paikalla käyneen STT:n kuvaajan mukaan poliisi on ympäröinyt palaneen keltatiilisen pientalon eristysnauhalla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme