Mainos
Mainos

Parjasten poika syntyi auton etupenkille – kaksi minuuttia lapsivesien menosta vauva oli maailmassa

Parjasen perheen uusin tulokas on päässyt tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan.

– Nän talvisaikaan sanotaan, että vastasyntyneen kanssa saisi mennä ulos noin kahden viikon ikäisenä, kertoo tuore äiti, Johanna Parjanen MTV Uutisille.

Tuskin perheen kahden viikon ikäinen poika olisi ollut moksiskaan ulkoilusta aiemmin, sillä pienokainen paukkasi maailmaan vauhdilla syntyen perheen auton etupenkille 25. helmikuuta. 

Johanna ja Tero Parjasen perheessä on jo ennestään kolme tytärtä. Kun synnytys kaksi viikkoa sitten antoi käynnistymisen merkkejä, Johanna halusi odottaa rauhassa.

– Olen aina tykännyt olla pitkään kotona ennen synnytystä, koska en ole halunnut kivunlievitystä, Parjanen kertoi aiemmin Kangasalan Sanomille.

Kun supistukset alkoivat olla jo todella voimakkaita, soitettiin paikalle mummi vahtimaan perheen muita lapsia.

Matka perheen kotoa Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan kestää noin kymmenen minuuttia. Se oli kuitenkin liikaa, nimittäin tarmokas poika päätti syntyä siinä hetkessä.

Isä kertoo, kuinka lapsivedet olivat menneet autossa klo 6:20. Kului minuutti ja äiti sanoi, että vauvan pää tuntuu jo.

Kello 6:22 poika päästi ensimmäisen parkaisunsa äidin käsissä.

Johanna-äiti kertaa tapahtumia rauhallisena kaksi viikkoa yllättävän synnytyksen jälkeen.

Mitä sairaalassa tuumattiin, kun ajoitte pihaan?

Isä Tero, kiirehti aulaan ja kertoi, että autossa on äiti ja vastasyntynyt vauva.

– Sieltä todettiin, että "oho" ja "itkeekö vauva", taisivat olla aika yllättyneitä, Johanna hymähtää.

Sairaalahenkilökunta nouti Johannan ja pienokaisen sairaalavuoteella autosta.

Tapahtumat ovat yhä tuoreina äidin ja isän mielessä. Pieni poikavauva ja koko perhe voi hyvin.

Nopeasti maailmaan tulleelle pojalle on jo nimi olemassa, mutta se pidetään salassa ristiäisiin saakka. 

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kangasalan Sanomat

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot