Mainos
Mainos

Patrian selvitys Uganda-tapauksesta ei riitä ministeri Lintilälle – toivoo tarkempia tietoja

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) haluaa puolustusteknologiaa valmistavalta Patrialta vielä tarkempia selvityksiä Uganda-tapauksesta.

Lintilä sanoo STT:lle saaneensa Patrialta selvityksen tapahtumista, mutta haluavansa vielä tarkennuksia. Hän aikoo joko keskustella yhtiön johdon kanssa tai pyytää lisätietoja kirjallisena.

–  Tämä oli yksi askel eteenpäin, että saan kokonaiskuvaa tilanteesta. Mutta tarkennamme vielä tätä tapahtumien kuvausta ja niitä menettelytapoja, mitä Patriassa on, Lintilä sanoo.

Patria oli antanut suomalaiselle liikemiehelle luvan markkinoida yhtiön tuotteita Ugandassa. Noin 40-vuotias mies löytyi viime viikolla kuolleena hotellihuoneesta Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

Patrian johto on sanonut, että yhtiö teki virheen antaessaan miehelle luvan markkinoida tuotteita maassa. Mies oli saanut markkinointiluvan myyntipäälliköltä, jolla ei ollut riittäviä valtuuksia sellaisen antamiseen.

Lintilä sanoo, että hänen käsityksensä mukaan henkilöllä ei ollut aiempia konsultointeja taustallaan. Hänen mukaansa ohjeistusta ja sääntöjä on selvästi ohitettu markkinointiluvan antamisessa.

–  Pitää koko ajan muistaa se, että Patria työskentelee äärettömän herkällä toimialalla, ja meillä ei ole mitään mahdollisuutta sellaiseen, mikä herättäisi kysymyksen toiminnan eettisyydestä, Lintilä sanoo.

Hän korostaa, että asiasta ei pidä syyttää kyseistä henkilöä vaan katsoa, ovatko menettelytavat kunnossa.

– Ja pitää muistaa, että se tuska ja murhe on menehtyneen lähipiirissä suurin. Heille haluan esittää surunvalittelut niin omasta kuin valtion puolesta tässä tilanteessa.

Lintilän mukaan Patrian johdolla on luottamus ainakin vielä tämänhetkisten tietojen valossa.

–  Katson, että tällä hetkellä Patrian toiminnalle on rauha sen puolesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme