Mainos

Paukkupakkaset jäävät historiaan – vähäksi aikaa

Loppuviikkoa kohti mentäessä paukkupakkasten aika alkaa olla hetkeksi ohi.

– Huomenna pakkanen on vielä yleisesti erittäin kireää. Voidaan puhua haarukasta 20-35 pakkasastetta. Pohjoisimmassa Lapissa voi olla vieläkin kylmempää, sanoo MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen.

Sää näyttäisi lauhtuvan perjantaina pohjoisessa. Samalla tuulet voimistuvat ja sataa lunta.

Etelässä pakkanen alkaa hellittää lauantaina. Varsinkin rannikolla pakkaslukemat saattavat laskea reilustikin. 

– Viikonlopun aikana saatetaan saada eteläänkin lisää lunta, Mannonen sanoo.

Tänään on pohjoisessa mitattu talven kylmimpiä lukemia. Muoniossa pakkasta on ollut lähes 39 astetta. 

Suomen pakkasennätys on vuodelta 1999, kun mittari näytti 51,5 astetta.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot