Mainos
Mainos

Paul Auster: Sunset Park

(Tammi)

Tarina tästä ajasta

Kun olen lukenut Paul Austerin uusimman teoksen Sunset Park, mieli hiljentyy. Mistä oikein aloittaisin?

Tuntuu kuin olisin kävellyt pätkän toisen ihmisen kantapäillä, sulautunut huomaamattani Milesin, Morrisin, Alicen, Ellenin, Bingin, Mary-Leen ja Pilarin elämään.

Niin monta kohtaloa.

Kirjailija Paul Auster asuu Brooklynissa. Voin kuvitella, että hän kirjoittaa itseään ympäröivästä elämästä, newyorkilaisesta älyllisen sivistyneestä ja henkevästä ilmapiiristä. Ihmisistä, jotka käyvät teatterissa, keskustelevat taiteesta, illallistavat ravintoloissa ja matkustavat Euroopassa.

Sunset Park kertoo amerikkalaisesta auringonlaskusta. Todellisuudesta, jossa vellovat vararikot, pakkolunastukset ja velat. Luhistuvassa maailmassa vain taloudellinen perikato ja säälimättömän tehokkaasti lisääntyvä kovaosaisuus jatkavat etenemistä.

Miles Hellerin työnä on puhdistaa pankkien syliin ajautuneita asuntoja: ”Alkuvaiheessa tyrmistyin niiden törkyisyydestä.” Useimmissa asunnoissa, entisissä kodeissa, näkyy jälkiä väkivaltaisista vihanpurkauksista ja läksiäisvandalismista. Kun muut sisäperkaajat ryöstävät arvotavaran itselleen, Miles tyytyy vain valokuvaamaan.

Nuori mies on itsekin nollapisteessä vailla toiveita ja kaipausta. Hän on etsinyt jo seitsemän vuoden ajan itseään, paennut syyllisyyttään, oikeastaan ajelehtinut hanttihommasta toiseen.

Rokkari Bing kokoaa ryhmän valtaamaan talon. Kirjallisuuden opiskelija Alice valmistelee väitöskirjaansa. Taideopiskelija Ellen etsii suuntaa itseilmaisulleen. Miles liittyy kommuuniin, jota yhdistää vaikeus maksaa vuokraa.

Alicen väitöskirjan materiaalina on elokuva ”Parhaat vuotemme”. Elokuvan tehtävä oli rakentaa sodasta palaaville miehille ylpeys kotimaastaan, tunne, että he eivät olleet haavoittuneet turhaan. Kun elokuvan sotaveteraanit kertaavat menneitä sankaritekoja, nuoren sukupolven ajatukset ovat jo ”seuraavassa sodassa”. Poikien silmissä sotasankarit ovat vain jäänteitä menneiltä ajoilta.

Voiko ihminen aloittaa alusta? Ainakin silloin pitää kohdata menneisyytensä. Entä onko ihminen oman onnensa seppä?

Niinhän se on, että ”vaikeudet eivät ihmistä lannista, vaan hänen suhtautumisensa niihin.”

Kansanedustaja (SDP), Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme