Mainos

Paunio: Arvot kohdallaan, käytännöissä puutteita

Apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on huolissaan vanhusten hoitotilanteesta vanhainkodeissa. Suomalaisissa arvoissa Paunio ei usko olevan vikaa, taataanhan ihmisarvoinen kohtelu ja riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut jo perustuslaissa.

-Mutta käytäntöjä on tietysti monenlaisia. On hyviä, on huonoja, kommentoi apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio MTV3:n Seitsemän uutisissa.

-Parhaillaan kerätäänkin tietoa epäkohdista, ja etsitään keinoja niiden poistamiseen ja laadun parantamiseen.

Nykyisellään Suomessa on voimassaolevat hoitosuositukset, joiden mukaan esimerkiksi yksityisille hoitolaitoksille voidaan luvan ehdoksi laittaa selvästi määritelty henkilökunnan määrä.

-Ongelmana onkin, että meillä mennään nyt koko ajan minimivaatimusten mukaan.

Käytännössä vanhusten ympärivuorokautinen hoito laitoksissa on puutteellista. Monissa hoitolaitoksissa vanhukset eivät pääse ulkoilemaan, saavat liian harvoin välipalaa, eivät pääse öisin wc:hen jos tarvitsevat apua ja heille annetaan hämmentävän paljon psyykenlääkkeitä ja rauhoittavia.

Paunio myöntää lääkkeiden runsaan tarjoilun, mutta lohduttaa sillä, että niiden määrä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana vanhusten hoidossa.

- Näiden selvitysten perusteella ei voida sanoa, paikataanko henkilöstöpulaa rauhoittavilla lääkkeillä. Vaikka nykyisiä suosituksia noudatetaankin, niin puutteita saattaa olla sittenkin, pohtii Paunio.

Hän ehdottaakin, että otettaisiin vakavaan harkintaan lain säätäminen henkilöstön määrästä vanhusten hoitolaitoksissa.

-Nyt on vakavan pohdinnan paikka, että olisiko syytä säätää lailla tästä mitoituksesta, sanoi Paunio Seitsemän uutisissa.

Katso: Studiossa Riitta-Leena Paunio (Seitsemän uutiset 18.2.2010)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot