Mainos
Mainos

Pekka Haavistosta virallisesti vihreiden presidenttiehdokas

Pekka Haavisto on vihreiden presidenttiehdokas ensi vuoden vaaleissa. Asia vahvistettiin tänään vihreiden puoluevaltuuskunnassa.

Vihreät tiedotti asiasta myös Twitterissä.

Haavisto ilmoitti eilen asettuvansa ehdolle, eikä vastaehdokkaita vihreiden sisältä ilmaantunut.


Haavisto oli vihreiden presidenttiehdokkaana myös edellisissä presidentinvaaleissa vuonna 2012. Tuolloin hän ylsi ratkaisevalle toiselle kierrokselle kokoomuksen Sauli Niinistöä vastaan. Haavisto keräsi yli miljoona ääntä mutta hävisi Niinistölle selvästi.

Ensimmäisellä kierroksella hän pudotti kuitenkin jatkosta politiikan konkari-Paavot, SDP:n Paavo Lipposen ja keskustan Paavo Väyrysen.

Vihreiden lisäksi vain keskusta on jo vahvistanut presidenttiehdokkaansa, entisen pääministeri Matti Vanhasen.

SDP:ssä kiinnostuksensa ehdokkuudesta on ilmaissut entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, vasemmistoliitossa puolestaan europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Perussuomalaisista ehdokkuudellaan ovat pyöritelleet puolustusministeri Jussi Niinistö, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sekä eduskunnan puhemies Maria Lohela.

Suurista puolueista vain yksi odottaa yhä – kokoomus. Presidentti Niinistö on ilmoittanut kertovansa aikeistaan lähiviikkoina. Jos Niinistö lähtee ehdolle, on hän vaalien ylivoimainen voittajasuosikki – jopa suoraan ensimmäisellä kierroksella.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot