Mainos
Mainos

Pekka Peltola Afrikassa

Arvio: Pertti Nyberg

(Into 2011)

Monissa Afrikan niin sanotuissa epäonnistuneissa valtioissa korruptio on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että mitään kehitystä ei voida enää kuvitellakaan tapahtuvan. Näin väittää Afrikka-aktivisti, entinen toimittaja ja monissa kehityshankkeissa mukana ollut Pekka Peltola.

Epäonnistuneita Afrikan valtioita ovat Peltolan mukaan Somalian lisäksi muun muassa Sudan, Kongon demokraattinen tasavalta, Norsunluurannikko, Zimbabwe, Tshad, Guinea, Liberia, Keski-Afrikan tasavalta ja Sierra Leone. Näissä maissa johtajat varastavat kaiken eivätkä kehitysapuna annetut varat ole mitenkään suojassa.

Miksi sitten epäonnistuneita valtioita tuetaan tai miksi kehitysapurahaa virtaa maihin, joista avun antaja ja ottaja tietävät rahojen katoavan muualle kuin kehitykseen. Peltolan mukaan etenkin suurvaltojen kehitysavun takana on itsekkyys - maat haluavat raaka-aineita ja kehitysapu on yhtenä osana mahdollistamassa suurvaltojen raaka-ainesaannin. Kiina on tästä viimeisin esimerkki.

Köyhyyden poistamiseen ovat keskittyneet oikeastaan vain Pohjoismaat ja erilaiset kansalaisjärjestöt, jotka Peltolan mukaan ovat pystyneet luomaan terveydenhoitoa ja muutoinkin parantamaan ihmisten olosuhteita. Suurin ongelma on, että tuotannon ja siten kestävän talouskasvun aikaansaaminen apurahoilla ei ole ollut juuri mahdollista. Tehtaat ruostuvat, ajoneuvot hajoavat ja ihmiset kärsivät.

Peltola puhuu Afrikasta asiantuntevasti ja sen uskoo, sillä hän on ollut mukana lukuisissa projekteissa. Pisimpään hän on viettänyt aikaa Angolassa, Mosambikissa ja Namibiassa. Angolassa Peltola oli ay-aktiivina mukana Namibian vapautusjärjestön SWAPO:n leireillä kouluttamassa namibialaisia. Peltola myöntää olleensa mukana vasemmistolaisena, aatteen palosta, mutta ainakin tämä kirja kertoo, että mitkään silmälaput eivät ole silmille jääneet - niin kriittistä tekstiä kirja sisältää.

Peltola sympatisoi namibialaisia, jotka pitkän kamppailun jälkeen saivat itsenäisyytensä vuonna 1990. Namibian nykyisessä historiankirjoituksessa ansio itsenäisyydestä kuuluu lähes yksinomaan sotilaalliselle taistelulle, vaikka Peltolan mukaan oleellista olivat neuvottelut ja diplomatia Martti Ahtisaaren roolia unohtamatta.

Nykypäivän namibialaisista historiankirjoista on unohtunut kasapäin monia muitakin asioita. Peltolan mukaan itsenäisyystaistelun häpeätahroihin kuuluu vakoilijoiksi epäiltyjen omien vangitseminen ja tappaminen varsin heppoisin perustein. Itsenäistyneessä Namibiassa puolestaan korruptio rehottaa ja valkoisen yläluokan rinnalle syntynyt musta yläluokka vähät välittää köyhistä maanmiehistään. Peltola listaakin lukuisia korruptiotapauksia, jotka kertovat klassista sanomaa valtaapitävien halusta kahmia valtion omaisuutta itselleen.

Peltola muistuttaa, että vaikka Suomessakin on korruptiota (vaaliraha, Patria, Juhantalo), Suomi on kuitenkin niin rikas valtio, että maa kestää korruption. Afrikan monissa maissa korruptio on niin laajaa, että lopulta tavallinen kansa kärsii eikä mitään koulutuksellista tai terveydenhuollollista kehitystä tapahdu. Ongelma on vielä se, että afrikkalaisjohtajat vievät korruptiorahansa eurooppalaisille tai yhdysvaltalaisille pankkitileille, jolloin korruptioraha ei edes välillisesti hyödytä omassa maassa.

Onko Pekka Peltola siis pessimisti, jonka mielestä kehitysapu pitäisi lopettaa hyödyttömänä? Hänen mukaansa suurvallat eivät lopeta kehitysapuaan, jos siitä on niille poliittista hyötyä. Pohjoismaille kuten Suomelle Peltola suosittaa keskittymistä koulutuksen antamiseen, sillä koulutus ei pönkitä eliittiä eikä koulutus mene hukkaan. Kansalaisjärjestöt toimivat Peltolan mukaan yleensä hyvin päämäärin, mutta todellisuus saattaa vääristää aiottujen tavoitteiden toteutumista. Jos kansalaisjärjestön rahat katoavat savuna ilmaan, ei monikaan järjestö halua ryhtyä penäämään, minne rahat ovat kadonneet. Siinä voisi nimittäin vaarantua oman järjestön rahansaanti ja samalla vaikkapa oma työpaikka.

EU-tasolla voisimme luopua vaikkapa jättimäisistä maataloustukiaisista, jotka estävät Afrikan maiden maataloustuotteiden viennin järkevään hintaan. Peltola kertoo myös, että tavallisen afrikkalaisperheen iso rahanlähde saattaa olla ulkomailla asuva sukulainen, joka lähettää säännöllisesti rahaa perheelleen. Noiden rahansiirtojen isot palkkiot ovat kuitenkin selvää tulonsiirtoa takaisin länsimaihin.

Jokaisen kehitysavusta kiinnostuneen kannattaa lukea Peltolan kirja, sillä se sisältää paljon kokemuksista kumpuavaa järkevää tietoa. Ja anekdoottejakin on runsaasti - esimerkiksi miksi tavalliset kerrostaloissa asuvat angolalaiset muuraavat vessanpöntön toimimattomaksi betonilla? Vastaus löytyy kirjasta - ja on ihan järkevä.

Pertti Nyberg

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme