Mainos
Mainos

Pekka Pouta: Pyry siirtymässä itään – luvassa jopa metrin korkuisia nietoksia

Pahin pyry on siirtymässä päivän aikana Itä-Suomeen, ennustaa meteorologi Pekka Pouta. Lumisateen ja kovan tuulen yhdistelmä tietää jopa metrin korkuisia nietoksia.

– Itään on kertymässä kovan tuulen kera melkein 40 senttiä lunta keskiviikkoiltaan mennessä. Koska sade tulee voimakkaan tuulen kera – ja kun kyse on pakkaslumisateesta, joka leijuu erittäin helposti – tuloksena on vahvaa nietostumista. Paikoittain lumi voi kasautua jopa metrin korkuisiksi nietoksiksi, kuvailee Pouta.

Nietostuminen voi haitata esimerkiksi junaliikettä Itä-Suomessa suurestikin.

Taajamatraktorit auraavat lunta Sörnäisten rantatiellä Helsingissä 12. tammikuuta 2016.

Etelärannikolla puolestaan voi olla vielä tiistai-iltapäivänä sakeaa lumisadetta jota meri voimistaa. Vähitellen pahin pyry siirtyy kuitenkin avomerelle ja kohti Viroa.

Torstaina lumitilanne on rauhoittumassa.

– Silloin voi tulla vielä kevyttä pakkaslunta, mutta ongelmia on varmastikin siinä, että kuinka nopeasti nuo lumet saadaan siivottua pois tieltä, Pouta arvioi.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme