Mainos

Pekkarinen: Ylimääräinen pankkivaltuuston kokous koolle

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen esittää pankkivaltuuston ylimääräistä kokousta Suomen Pankin johtajavalintojen takia.

Pekkarinen toteaa, että jo puolet pankin johtokunnasta on valittu pankkivaltuuston kannasta piittaamatta.

Pekkarisen mielestä pankkivaltuuston rooli eduskunnan asettamana pankin valvojana onkin nyt syytä selvittää. Itse hän sanoo harkitsevansa jopa valtuustopaikkansa jättämistä, jos pankkivaltuuston asemaa ei selkeytetä.

-Kerta toisensa jälkeen on kävelty pankkivaltuuston esitysten ylitse. Presidentti on sanonut että hän pohjaa päätöksensä Suomen Pankin näkemykseen tai sieltä tulleisiin viesteihin. On kyllä paikallaan tietää, että kuka Pankin puhevaltaa oikein käyttää. Olen ymmärtänyt että lakien mukaan pankkivaltuusto, mutta nyt on tainnut käydä toisin, Pekkarinen sanoo.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot