Mainos
Mainos

Peliriippuvuus vei Vesan ulosottoon – lapsen huoltajuuden menetys pysäytti: "Menetin itselleni liian tärkeää"

Kolmekymppinen Vesa kiinnostui täysi-ikäistyttyään rahapeleistä. Parikymppisenä pelaaminen oli jo arkipäivää ja helppoa, kun se onnistui netissä. Samoihin aikoihin Suomeen tuli rytinällä pikavippifirmoja, ja Vesan tilanne paheni entisestään.

– En tajunnut silloin, miten maailma pyörii. Otin pikavippejä pelaamista varten ja kun olin pelannut kaiken, piti ottaa pikavippejä elämistä varten. Se oli loputon kierre, hän kertoo.

Vesa kertoo pelanneensa käytännössä koko aikuisikänsä. Hän päätyi velkojensa vuoksi ulosoton asiakkaaksi, mutta pelaaminen jatkui silti.

– Minulla on ulosotossa edelleen noin 30 000 euroa velkaa. Pääasiassa ne ovat tulleet pikavipeistä ja koroista, jotka ovat aivan järkyttävät ulosotossa. Olen laskenut, että ulosottovelkani kasvaa korkoa vuosittain noin 3000 euroa.

Vesa kritisoikin voimakkaasti sitä, miten paljon asiakkaalle tulee maksettavaksi korkoja varsinaisen ulosottovelan lisäksi.

– Ulosottomies ottaa laskujen käsittelystäkin maksun ja sen lisäksi maksan tasaista seitsemän prosentin korkoa. Siitä tulee vuodessa aika paljon kuluja velan päälle.

Näyttää ulospäin normaalilta

Vesan elämä ei ole ulospäin näyttänyt koskaan epätoivoiselta, vaikka hän on jo pitkään ulosoton asiakas ollutkin. Välit sukulaisiin ja ystäviin ovat säilyneet, hänellä on ollut aina asunto ja työpaikka.

Tänä kesänä hän sai uuden työpaikan ja kertoi jo haastattelussa avoimesti taustastaan.

– Olen menettänyt luottotietoni, mutta siitä ei ole ollut minulle kovin paljon haittaa. Paljon suurempi haitta on se varsinainen ulosottovelka ja korot.

Vesalla menee tällä hetkellä joka kuukausi palkasta noin 700 euroa ulosottoon. Tuosta summasta velka lyhenee noin 400-500 eurolla.

Pysähdys viime syksynä

Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Vesa lopetti pelaamisen. Lopullinen pysähdys koitti, kun hänelle tuli ero puolitoistavuotiaan lapsensa äidin kanssa.

– Se oli viimeisin ero, joka johtui peliriippuvuudestani. Se sai minut hakemaan apua ja pysähtymään, kun menetin huoltajuuden poikaani. Menetin jotain niin tärkeää, että rupesin miettimään onko tässä järkeä. Elämänarvoni menivät uusiksi.

Vesa tapaa poikaansa usein, mutta pojan äidillä on lapsen yksinhuoltajuus. Vesa uskoo saavansa vielä yhteishuoltajuuden ex-puolisonsa kanssa.

– Tulen taistelemaan siitä, mutta ensin minun pitää saada näyttöjä, että asiani ovat kunnossa. Minulla on kova tahto saada asiani kuntoon poikani ja oman tulevaisuuteni takia.

– Olen laskenut, että tulen olemaan kuivilla 35-vuotiaana. Siihen asti maksan velkaani ja korkoja.

Peliriippuvuuteensa Vesa on saanut keskusteluapua Peliklinikalta.

– Pelivuosien aikana asuin välillä ulkomailla varattomana. Vuosien varrella on tullut useampi ero. Ja tämä tilanteeni on hävettänyt minua.

 – Mutta nyt elämäntilanteeni on parempi ja tasapainoisempi ja elän normaalin ihmisen elämää. Peliriippuvuus on taakse jäänyttä elämää ja aion saada luottotietoni takaisin ja velkani maksettua, hän kertoo päättäväisesti.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme