Mainos
Mainos

"Pelkkä ajatus bussimatkasta väsyttää" – äiti ja pikkuinen olisivat mieluummin matkustaneet junassa

Konduktöörien lakko on pakottanut ihmisiä siirtämään matkaansa tai vaihtamaan linja-autoon.

MTV Uutiset tavoitti iltapäivällä Helsingin rautatieasemalta isoisän, jonka matka Rovaniemelle lastenlasten luo meni mönkään konduktöörilakon takia.

– Aamulla piti lähteä Rovaniemelle, mutta se nyt sitten siirtyy, sanoo Vesa Hyyryläinen.

Matka kuitenkin toteutuu, sanoo isoisä.

– Totta kai toteutuu, ei yksi päivä siihen mitään tee, kuittaa Hyyryläinen eikä anna muutosten matka-aikatauluissa häiritä itseään.

Aivan yhtä tyynesti tilanteeseen ei suhtaudu Anna Vikström, joka oli matkalla Helsingistä Jyväskylään pienen lapsensa kanssa.

–Junassa olisi ollut leikkipaikka, mutta bussissa istutaan nyt sitten neljä tuntia äidin sylissä, selitti Vikström haluaan matkustaa junalla.

– Se väsyttää jo ajatuksena, sanoo Vikström.

Kannuksen kuoro piristi aamua laulamalla liki tyhjässä asemahallissa Helsingin päärautatieasemalla. Kuuntele!


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme